Beni

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2016

27.6.2021
Beni sai kodin Helsingistä.

29.5.2021
Ihmisrakas Beni oli onnekas, kun sille järjestyi hoitopaikka Suomesta. Beni odottaa kotiehdokkaita Helsingissä.

19.4.2021
Beni on toipunut pahimmasta järkytyksestä ja iloitsee nyt suunnattomasti ihmisseurasta. Benille lisättiin uusi video.

Viipurin koirat - Beni 18.4.2021

2.4.2021
Beni on aikuinen 5-vuotias kodista tarhalle päätynyt koira, jonka iäkäs isäntä menehtyi koronaviruksen seurauksena.

Beni on vasta saapunut tarhalle. Häkeltyneenä ja peloissaan se painautuu vasten Snezhannan jalkoja. Tarhalle se ei haluaisi, mutta muuten kodissa asunut Beni joutuisi kadulle. Snezhannan on pakko ottaa se vastaan ja toivoa, että sille löytyisi vielä uusi koti.

Snezhanna kuvailee Beniä hyvin ihmisrakkaaksi, kiltiksi ja läheisyydestä nauttivaksi koiraksi. Se ei pelkää tarhan miespuolisiakaan työntekijöitä vaan päinvastoin nauttii suuresti saadessaan kenen tahansa huomiota. Se tykkää rapsutuksista ja mielellään suukottelisi tarhan työntekijät päästä varpaisiin. 

Beni jakaa tällä hetkellä aitauksen kahden muun uroksen kanssa ja ainakin toistaiseksi yhteiselo sujuu hyvin.

Emme ole itse tavanneet Beniä emmekä pääse nyt vierailemaan tarhoilla. Varmuuden vuoksi luovutamme tällaisia koiria adoptioon suoraan tarhalta vain tietyin ehdoin. Luovutamme Benin ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:

-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin. Jos kriteerit eivät täyty kohdallasi, tutustu Suomessa sijaiskodeissa oleviin koiriimme. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.