Repe
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2016
Tautitestattu: 8/2019 & 1/2021
29.1.2021
Voi Repen onnea! Vihdoin sen odotus päättyi ja Repe matkusti omaan kotiin Espooseen.
1.3.2020
Repe sai uuden videon.
Viipurin koirat - Repe 20.2.2020
5.1.2020
Voi, miten Repe ilahtui, kun sai lahjaksi tennispallon. Lelut ovat tarhaoloissa harvinaista herkkua, ja erityisen harvoin niitä tulee annettua aikuisille koirille.
Katso video Repen leikkihetkestä:
Viipurin koirat - Repe leikkii 8.12.2019
Repe on vapaaehtoisten kanssa vapaana ulkoillessaan saanut kolhun ohi ajavasta autosta ja sen on huomattu tämän jälkeen pelkäävän autoja. Tämän vuoksi Repe ei sovellu kovin vilkkaasti liikennöidylle alueelle.
19.10.2019
Voihan Repe! Repen iloisuus tarttuu väkisin. Se on oikea herra aurinkoinen, joka innostuu valtavasti jokaisesta näkemästään ihmisestä.
Repe on ehtinyt asua tarhalla jo kaksi vuotta. Vuodet ovat Repeä hieman tasoittaneet. Se on edelleen innokas ja iloinen poika, mutta enää sen käytös ei ole yhtä intensiivisen vauhdikasta kuin aiemmin. Varmasti ikäkin on tehnyt tehtävänsä: enää se ei ole samanlainen nuori koltiainen kuin tullessaan tarhalle.
Reipas Repe etsii yhtä reipasta omistajaa. Repe on kovin hyväntahtoinen veikkonen, joka tuo hymyn huulille synkimpänäkin päivänä. Sosiaalisena poikana Repe pärjää todennäköisesti hyvin myös ainoana koirana, mutta leikkisä tyttökoira kaverina olisi varmasti myös sen mieleen.
10.9.2019
Viipurin Koirat testasi Repeltä rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml.
Repeltä testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia lukuunottamatta Dirofilaria repensiä, johon se on aloittanut nyt Advocate-lääkityksen. Aplasmoosi, erlichioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), babesioosi ja Mycoplasma haemocanis olivat negatiivisia.
17.6.2019
Ystävällinen ja reipas Repe pääsi kävelylle ja kahlaamaan puroon. Katso uusi video!
Viipurin koirat - Repe 15.6.2019
4.9.2018
Repe on asunut tarhalla hiukan yli vuoden. Sen päivät täyttyvät odottamisesta ja joskus kun onni oikein potkaisee, se saattaa päästä suomalaisten kanssa pikku kävelylle.
Kävelyt ovat parasta, mitä Repe tietää, ja se suhtautuu suurella antaumuksella puskien haisteluun ja merkkailuun. Jos kävely sattuu johtamaan läheiselle purolle, astelee Repe mielellään veteen kahlailemaan. Repe ei vaikuta pelkäävän mitään eikä ketään, ja se onkin nähnyt maailmaa enemmän kuin keskiverto tarhakoira. Repen haaveissa olisi oma koti ja ihminen, jonka kanssa reippailla ja nuuskutella polunvarsia päivittäin.
28.10.2017
Repe kuuluu ja näkyy! Repessä on energiaa enemmän kuin tuhannessa Duracell-paristossa, joten Repe haluaisi pian löytää yhtä energisen omistajan!
Repe päätyi Snezhannan tarhalle kesällä. Se joutui aluksi asumaan ketjun päässä, missä se turhautui valtavasti ja lähinnä haukkui ja hyppi tauotta. Ihmisten seura oli ja on edelleen sille ihan ykkösjuttu, ja tylsää tarhaelämää rikkookin kunnolla vain ne hetket, kun Repe pääsee nauttimaan ihmisten seurasta.
Repe siirrettiin ketjusta muutaman nuoren tyttökoiran kanssa samaan aitaukseen. Aitauksessa Repellä itsellään on vähän helpompaa, mutta muita koiria se jyrää siellä hyvin herkästi. Pitkälti käytöksessä on varmasti kyse sen korkeista stressitasoista ja patoutuvasta tekemisen tarpeesta, mutta varmuuden vuoksi suosittelemme Repeä vain sellaiseen kotiin, jossa se saisi olla perheen ainoa nelijalkainen.
Kaikkiin ihmisiin Repe vaikuttaa suhtautuvan iloisesti ja kovalla touhotuksella. Se ei kuitenkaan osaa oikein hillitä innostustaan, joten hyppiminen ja pomppiminen on taattua, kun Repen aitaukseen menee. Mutta ihmekös tuo, kun ihmisseura on niin kovin harvinaista herkkua tarhalla!
Repe etsii aktiivista ja pitkäpinnaista omistajaa, sillä on aivan varmaa, että se tulee loputtomalla energiallaan koettelemaan hermoja useampaankin kertaan. Repe ei tietenkään tee sitä ilkeyksissään - se ei vain tiedä, miten sen toivottaisiin käyttäytyvän, ja siksi se säheltää ja touhottaa minkä ehtii.
Koska Repe rakastaa kertoa haukkumalla koko maailmalle päivän uutiset, etsii se kotia ainoastaan omakotitalosta. Paljon reipasta liikuntaa, päivittäistä aivojumppaa ja arkikäytösten harjoittelua, niin Repestä varttuu vielä oiva koirakaveri. Heppoisin perustein ei näin aktiivista koiraa kannata kotiinsa haaveilla, mutta jollekin energisiä koiria rakastavalle Repestä tulee varmasti mainio ja väsymätön lenkkikaveri!
Viipurin koirat - Repe 2.4.2018
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.