Marlo

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm, 18 kg)
Syntymäaika: 11/2016

15.12.2021
Ihana Nooa löysi oman kodin Tampereelta.

6.8.2021
Marlo eli nykyiseltä nimeltään Nooa palaa etsimään uutta kotia. Nooa on iloinen ja leikkisä poika, joka kaipaa kuitenkin tukea vieraisiin ihmisiin tutustumisessa.

Nykyinen omistaja kertoo Nooasta seuraavasti:

"Leikkisä ja energinen Nooa etsii uutta kotia. Nooa on hyvin liikunnallinen ja aktiivinen poika, joka pitää niin pitkistä lenkeistä kuin juoksentelusta koirapuistossa tai -aitauksessa. Nooa nauttii myös yhteisistä puuhista ja erilaisista leikeistä niin tuttujen ihmisten kuin koirakavereidenkin kanssa. Nooalla kuitenkin kestää lämmetä vieraille ihmisille ja se on hyvin epäluuloinen tuntemattomia kohtaan. Sitten, kun Nooa on todennut nämä uudet ihmiset turvallisiksi, se on ihmisrakas ja nauttii huomiosta sekä rapsutuksista.

Nooa on asunut lapsiperheessä, mutta vieraisiin lapsiin tutustuminen vie aikaansa. Parhaiten sille sopisi perhe, jossa lapsia ei ole tai nämä ovat jo hieman isompia. Nooa arastelee alkuun vieraita ihmisiä ja reagoi pelkoonsa haukkumalla. Tämän vuoksi olisi hyvä, jos uudessa perheessä se voi joko viettää aikaa pääasiassa vain omien ihmisten seurassa tai sitten, että omistajilla on aikaa ja kärsivällisyyttä totuttaa Nooa uusiin ihmisiin ja osoittaa, ettei vieraissakaan ole mitään pelättävää.

Nooalle sopii hyvin myös perhe, jossa on jo valmiiksi koiria. Tällä hetkellä Nooa asuu tyttökoiran kanssa. Tuttujen koirien kanssa Nooa tulee hyvin toimeen ja se viihtyy koiraseurassa. Vieraisiin koiriin Nooa suhtautuu hieman vaihtelevasti. Lenkeillä kohdatut tuntemattomat nelijalkaiset jännittävät ja niille pitää haukkua kovaan ääneen. Näissä tilanteissa Nooa herkästi myös kiskoo hihnaa eikä pysy muutenkaan rauhallisena, ja ollessaan pelokas se pyrkii näyttämään uhkaavalta. Sen sijaan koirapuistossa uudet kaverit ovat yleensä parasta hippaseuraa.

Nooa on asunut myös kerrostalossa, mutta se haukkuu herkästi ikkunasta näkyviä ihmisiä ja eläimiä. Viimeiset pari vuotta Nooa on asunut omakotitalossa, mutta se saattaisi sopeutua myös kerros- tai rivitaloon, mikäli uudella perheellä on aikaa ja jaksamista totuttaa Nooa ääniin ja muihin ärsykkeisiin. Nooalla on taipumus karkailuun, joskin se antaa hetken juoksemisen jälkeen ottaa itsensä kiinni. Tämän takia on tärkeää pitää valjaissa kiinni jarrupalaa, ja että uusi koti on sellainen, josta ei pääse helposti livahtamaan ovesta karkuteille.

Nooalla ei ole allergioita tai sairauksia ja se on leikattu ja sisäsiisti. Turkki on helppohoitoinen ja Nooa nauttii harjaamisesta. Nooa pitää puruluista ja koiranleluista, mutta niiden on hyvä olla kestäviä, etteivät ne heti hajoa leikeissä. Pentuajan tuhovaihe on takanapäin ja ihmisten tavarat saavat nykyisin olla hyvin rauhassa."

Kodinvaihtajakoiran adoptiomaksu on 300 euroa.

Viipurin koirat - Marlo, nyk. Nooa

4.5.2017
Marlo sai kodin Turusta.

27.3.2017
Marlo on mahdottoman iloinen pieni hännänvispaaja, joka rrrrakastaa ihmisiä! Marlo olisi jo ihan valmis oman kodin valloitukseen!

Pikkuruiset pennut Marlo, Miu ja Miki olivat syntyneet kellariin ja toimitettiin suojaan Irinan tarhalle. Iso koiratarha ja sinne joutuminen on varmasti pienelle pennulle pelottava kokemus, mutta tätä iloista kolmikkoa ei niin vain lannistetakaan!

Ihmisrakas ja pieni Marlo menee onnesta ihan sekaisin kun pääsee nauttimaan ihmisten läheisyydestä ja huomiosta. Tassut sutivat niin että pehmusti lentää ja syliin olisi päästävä. Ei aikaakaan kun Marlo on löytänyt tiensä syliin, ja siinä poika istuukin varsin tyytyväisen ja onnellisen näköisenä. Marlo vaikuttaa hyvin luottavaiselta ja sosiaaliselta pennulta, joka olisi valmis muuttamaan omaan kotiin samantien!

Marlolla on pidemmät tassut kuin siskoillansa, ja siitä voi kasvaa aavistuksen korkeampi aikuisena. Kolmikko kuuluu kuitenkin pikkukoirien sukuun ja kaikki jäävät aikuisina varmasti pienehköiksi. Marlolla tuskin on aiempaa kokemusta sisällä asumisesta, joten pienen pennun koulutus ja kotiuttaminen on aloitettava aivan nollasta. Marlo ei välttämättä ole nähnyt paljonkaan maailmaa, joten monen asiat hämmästyttävät ja kummastuttavat vielä pientä kulkijaa..

Viipurin koirat - Marlo 25.3.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.