Joska

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 6/2020
Tautitestattu: 11/2020

16.1.2021
Joska sai kodin Forssasta.

30.12.2020
Reipas ja iloinen Joska odottaa hoitopaikassaan jo innolla kotiehdokkaiden tapaamista!

Joskan kotihoitaja kertoo pojasta:

"Joska on reipas pentu, jonka historiasta kertoo lähinnä pohjaton ruokahalu. Alusta asti Joska on rohkeasti ja avoimesti tutustunut kaikkeen ja kaikkiin. Ei tunnu pelkäävän mitään. Tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan muiden koirien kanssa, niin urosten kuin narttujen. Osaa tehdä tarpeensa ulos ja sisällä alustalle jos ulos asti ei ehdi.

Pentumaiseen tapaan utelias ja tykkää testailla kaikenlaista hampaillaan. Energiaa löytyy, joten tekemistä täytyy olla, muuten varmasti kehittelee sellaista. Osaa kuitenkin myös rauhoittua ja mielellään tulee emännän viereen sohvalle nukkumaan. Ponnistusvoimaa löytyy kun pieneltä kengurulta, joten Joska voisi tulevaisuudessa tykätä esimerkiksi agilitystä tai muusta kivasta harrastuksesta. Uskoisin Joskan pärjäävän sekä koirakaverin kanssa, että myös ainoana koirana."

8.12.2020
Joskalta testattiin rabiesvasta-ainetaso Suomeen pääsyn toivossa. Sen rabiesvasta-ainetaso ylitti 0,5 IU/ml, joka suojaa sitä tartunnalta.

22.11.2020
Kaikki kahdeksan Joskalta testattua vektorivälitteistä tautia olivat negatiivisia. 

Joskalta testattiin PCR-tutkimuksilla anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja ihomato (Dirofilaria repens), leishmanioosi sekä hemoplasmoosi (Mycoplasma haemocanis).

17.11.2020
Joska ja sen sisarukset JamiJessieJoseJaava ja Jasmin löytyivät Viipurista roskapöntöstä. Pienillä pennuilla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, ellei joku hyväsydäminen ihminen olisi sattunut löytämään niitä sieltä. Niiden onneksi niin kuitenkin kävi, ja nyt kaikki kuusi elävät tarhalla odottaen päivää, milloin ne pääsisivät matkustamaan Suomeen omiin koteihin tai hoitopaikkoihin.

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Koska emme itse pääse nyt tapaamaan pentuja tarhoilla, suhtaudumme jokaiseen pentuun tai nuoreen koiraan siten, että se tulee olemaan kotioloissa vähintään aluksi arka. Siksi luovutamme suoraan tarhoilta tulevat pennut ja nuoret koirat ainoastaan koteihin, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin. Jos kriteerit eivät täyty kohdallasi, tutustu Suomessa sijaiskodeissa oleviin koiriimme. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.