Aliisa

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 6/2013

9.1.2014
Aliisa sai kodin Hämmenlinnasta.

12.12.2013
Aliisan kuulumisia kotihodosta: "Sisäsiisteys on tytöllä jo hallussa, muutamia joskus sattuvia yöllisiä vahinkoja lukuunottamatta.

Yksinolo kotona sujuu ongelmitta, eikä Aliisa ole koskaan tuhonnut mitään. Tyttö haukkuu vain silloin, kun tulemme kotiin ja hän on hurjan innoissaan. Säkä on nyt 45 cm ja paino 13 kg."

19.11.2013
Aliisa on kovin herttainen ja rakastettava tyttö, joka ei saa tarpeekseen rapsutuksista!

Kotihoitaja kertoo Aliisasta:
"Tyttö on kotiutunut melko hyvin. Asunnossa vielä jännittävät lattian muovimatot, joilla tassut saattavat välillä vähän luistaa=).

Ulos mennään niin, että portaat matkustetaan sylissä sekä ylös että alas. Pihalla ei oikein uskalleta aluksi liikkua ja sitten kun otetaan pari juoksuaskelta ja hihnan loppuminen pysäyttää vauhdin, pitää taas vähän pelästyä ja jäädä paikalleen ihmettelemään mitä juuri tapahtui. Opettelemista siis vielä riittää, mutta eipä meillä ole kiirettä.

Luonteeltaan Aliisa on sosiaalinen ja kiltti. Muiden koirien kanssa tulee toimeen hyvin. Tyttö ei alistu, vaan osaa pitää puolensa sekä ruokakupilla, että sohvalla. Aliisa rakastaa hellyyttä, rapsutuksia ja silityksiä yli kaiken. Kun rapsutus loppuu, etsiytyy pieni pää käden alle takaisin varovasti, mutta päättäväisesti.

Aliisa on siro ja silkkiturkkinen tyttö, jolla on vaaleanpunaiset tassun pohjat ja samanvärinen läikkä nenän yläpuolella.

Aivan ihana pakkaus kertakaikkiaan!"

15.11.2013
Ohutturkkinen Aliisa pääsi Suomeen kotihoitoon, pois tarhalta palelemasta. Aliisa on kotihoidossa Tuusulassa.

7.10.2013
Ihastuttava Aliisa vaikuttaa ystävälliseltä ja iloiselta pennulta. Olisiko juuri sinun kotonasi Aliisan mentävä aukko?

Aliisa päätyi pörröisen sisarensa Amandan kanssa Irinan tarhalle. Ensivilkaisulla ei tyttöjä heti sisariksi uskoisi, sillä lyhytkarvaisempi Aliisa on kovin eri näköinen kuin siskonsa. Hylättyjen pentujen määrä on tänä syksynä suuri, mutta siro ja kaunis Aliisa ei voi muuta kuin toivoa erottuvansa joukosta.

Aliisa vaikuttaa rauhalliselta pennulta - toistaiseksi. Omaan kotiin päästyään Aliisa saa varmasti roppakaupalla lisää iloa ja energiaa, joten tulevan kodin on syytä varautua opettamaan tytölle heti kuinka hienon neidin sopii käyttäytyä. Aliisa on rakenteeltaan siro ja sutjakka, ja varmasti nauttisi sydämensä kyllyydestä vauhdikkaista metsälenkeistä.

Reipas Aliisa on valmiina valloittamaan sydämesi!

Viipurin koirat - Aliisa