Chuck

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: pienehkö keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 2011

5.1.2016
Chuckin kuulumisia omasta kodista:

"Chuck oli tullessaan kovin varautunut ja jännittynyt lähes kaikkien asioiden suhteen. Pikkuhiljaa kuitenkin Chuck on muuttunut rohkeammaksi ja luottavaisemmaksi. Chuck on melko vahvasti leimaantunut vain yhteen ihmiseen, joten luottamuksen rakentaminen perheen mieshenkilöön on vaatinut melkoisesti panostusta. Tässäkin asiassa on kuitenkin edetty jo hienosti.

Kotona Chuck on ollut hyvin rauhallinen ja kiltti alusta alkaen, eikä sisäsiistiksi oppiminen vienyt kauaa. Missään vaiheessa ei ole ollut eroahdistusta tai paikkojen tai esineiden tuhoamista. Chuck kulkee hyvin autossa mukana ja tulee mainiosti toimeen ainakin tuttujen koirien kanssa.

Chuck nauttii ulkoilusta ja innostuu etenkin, jos pääsemme tuoreille hirven jäljille. Sisällä Chuck tykkää loikoilla lähellä tai olla rapsuteltavana."

30.1.2014
Chuck sai kodin Kirkkonummelta.

28.12.2013
Chuck on reipastunut kovasti, ja nyt tämä kettumainen poika tulee siliteltäväksi sen enempää empimättä.

On suorastaan ihme, että kukaan ei ole tästä kauniista, persoonallisesta pojasta vielä kiinnostunut. Aluksi Chuck oli vieraita ihmisiä kohtaan varovainen, mutta varovaisuus on karissut ajan myötä ja nyt Chuck tulee saman tien hakemaan rapsutuksia.

Chuckin meno on upeaa katsottavaa, sillä poika liikkuu niin kovin ketterästi ja vilkkaasti. Chuck on sympaattinen poika, josta tulee vielä hieno koirakaveri jollekin!

2.5.2013
Chuck on hyvin ystävällinen, mutta vähän ujo poika. Ja miten komea! Upeat korvat ja sporttinen olemus tekevät Chuckista hyvin persoonallisen pojan.

Chuckilla on ikävä menneisyys: se hylättiin noin kahden kuukauden ikäisenä kadulle. Siellä Chuck joutui onnettomuuteen, minkä seurauksena pojan toinen takajalka katkesi.

Olga kuuli loukkaantuneesta pennusta ja kävi hakemassa sen turvaan. Pennun jalka leikattiin ja se pääsi kotihoitopaikkaan toipumaan leikkauksesta ja parantelemaan jalkaansa.

Nyt jalka on täysin parantunut ja Chuck käyttää sitä aivan normaalisti. Pojan vikkelää liikkumista katsoessa ei uskoisi, että jokin jalka on joskus ollut kipeä. Mutta uuden omistajan tulee kuitenkin tiedostaa asia: joskus vanhempana jalka voi taas alkaa vaivata, joten on tärkeää tarkkailla pojan liikkumista ja olla valmis käyttämään Chuck lääkärissä, kun on syytä epäillä jalan oireilua.

Chuck on hyvin sympaattinen poika: uteliaasti se tulee meitä tervehtimään ja jää hetkeksi siliteltäväksi, mutta pojan ilme silti kertoo, että tilanne vähän jännittää sitä. Chuck on kiltti poika, ja se kaipaakin omistajaa, joka ymmärtää vähän ujoa ja herkkää, mutta iloista ja  eloisaa koiraa.

Chuck tulee varmasti tarvitsemaan aikaa uusiin tilanteisiin sopeutumisessa, ja koska Chuck tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, voisi reippaasta koirakaverista olla paljonkin apua sopeutumisessa. Kotihoidossa ollessaan Chuck on oppinut kulkemaan hihnassa ja kissojenkin kanssa Chuck tulee hienosti toimeen. Chuck on persoonallinen ja iloinen poika, jonka unelmakoti olisi rauhallisessa ympäristössä, pitkäjänteisen koiraihmisen parhaana ystävänä!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.