Myshka

Sukupuoli: narttu
Koko: pieni (28 cm)
Syntymäaika: 2011

28.7.2014
Onnea omaan kotiin Myshka!

23.6.2014
Pikkuisesta Myshkasta on tullut niin paljon hakemuksia, että tällä hetkellä emme ota tytöstä niitä enää lisää vastaan.

13.6.2014
Myshka (eli ”pikku hiiri”) on pikkuinen ja rauhallinen tyttökoira. Se oli pelastettu erään torin laitamilta syksyllä 2013, ja se oli ollut silloin raskaana.

Hoitopaikassa Myshka synnytti kolme pentua, jotka saivat nimekseen Bulka, Boston ja Mikki. Pikkuperheen hoitokulujen kattamiseksi kerättiin rahaa ja moni venäläinen eläintenystävä onkin avustanut Myshkan ruoka- ja hoitokuluissa sekä kuljetuksissa. Nykyään Myshka asuu sijaiskodissa Pietarissa ja sen pennut ovat varttuneet Olgan tarhalla Viipurissa.

Kotihoitaja kertoo, että Myshka osaa kävellä hihnassa ja pärjää myös yksin kotona. Varmastikin sillä on ollut jonkinlainen koti ennen kuin se joutui kadulle, mutta on jostain kumman syystä joutunut sieltä lähtemään. Etsimme nyt Myshkalle arvoistansa sitoutunutta kotia, joka ei sitä enää hylkää.

Myshka näyttäisi tulevan mukavasti toimeen sekä toisten koirien ja kissojen kanssa, ja viihtyi myös kouluikäisen lapsen sylissä. Vaikka se vaikuttaa rauhalliselta, saattaa siitä vielä jonain päivänä löytyä terrierimäistä virtaa ja temperamenttia. Tapasimme Myshkan huhtikuussa Olgan luona, minne se oli tuotu tarhamatkalaisia tapaamaan. Myshkan kerrotaan olevan alun perin kotoisin Etelä-Venäjältä parin tuhannen kilometrin päässä Viipurista, mutta se on asunut Pietarissa viimeiset puoli vuotta. Se on sirutettu, rokotettu ja valmis matkustamaan omaan kotiin. Eteläisen alkuperänsä vuoksi se on testattu sydänmadon varalta.

Viipurin koirat - Myshka

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.