Fanni
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 6/2013
30.1.2014
Fanni sai kodin Lohjalta.
7.12.2013
Fanni on muutamassa viikossa reipastunut ilahduttavasti. Enää se ei juurikaan ujostele aitaukseensa tupsahtaineita vieraita. Ja mittaakin sille on taas tullut!
Viipurin koirat - Fanni
15.11.2013
Fanni venyy kokoa vauhdilla! Vähän Fannia vielä ujostuttaa vieraat ihmiset, mutta kun Fannia lähestyy rauhallisesti, alkaa sen häntä vipattaa kovasti ja silityksetkin kelpaavat.
Fannista kasvanee isohko tyttö, sillä tytön jalat tuntuvat venyvän kuin pienellä varsalla. Fanni vaikuttaa kovin kiltiltä ja ystävälliseltä tytöltä, vaikka me vieraat ihmiset sille vielä vähän ujostelua aiheutammekin. Fanni kuitenkin suhtautuu ihmisiin hyvin positiivisesti, kunhan tyttöön tekee rauhallisesti tuttavuutta. Kunhan oman kodin ovi pian avautuisi, pääsisi Fanni karistamaan lopunkin ujouden käytöksestään.
14.9.2013
Fanni-pienokainen on juuri joutunut tarhalle. Vieraat ihmiset ovat vielä aika jännittävä juttu, mutta kiltisti tyttö antaa ottaa itsensä syliin rapsuteltavaksi ja kuvattavaksi.
Miten lie on Fanni tarhalle joutunut, siitä meillä ei ole tietoa. Nyt suloinen Fanni etsii kuitenkin omaa kotia Irinan tarhalla parinkymmenen muun pennun kanssa, ja voi vain toivoa, että joku hänet huomaisi. Fanni on vähän ujo vielä, mutta reipastuu varmasti pian kunhan pääsee tarhalta omaan kotiin sosiaalistumaan. Fannin tulevaa kokoa on vaikea arvioida, sillä vanhemmista ei ole tietoa. Varmuudella voi vain todeta, että tästä tytöstä kasvaa aikuisena oikea kaunotar!
Fanni odottaa tulevalta omistajaltaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, sillä tämä tyttö ei välttämättä koskaan ole saanut kattoa päänsä päälle. Peruskoulutus on hyvä ottaa haltuun jo pian, jotta kasvaa Fannistakin oikea mallikelpoinen kotikoira! Fanni lupaa yrittää parhaansa.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.