Ofelia

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 2010

6.2.2014
Ofelia sai kodin Rovaniemeltä.

8.9.2013
Kaunis Ofeliakin odottelee edelleen tarhalla kotia. Ofelia on hiukan kyllästynyt muihin koiriin ja seurustelisi kaikkein mieluiten ihmisten kanssa.

Ofelialle etsitään kotia, jossa sen ei tarvitsisi jakaa huomiota ja ruokaansa toisten tyttökoirien kanssa.

Viipurin koirat - Ofelia

26.1.2013
Ofelia on paitsi kaunis, myös todella sydämellinen tyttö, joka rakastaa kovasti ihmisiä ja tulee hienosti toimeen myös toisten koirien kanssa.

Ofelia tuotiin Irinan tarhalle jo syksyllä. Ensimmäiset kuukaudet Ofelia vaikutti syrjäänvetäytyvältä, ja sen vuoksi tyttö ei päässyt heti sivuillemmekaan etsimään kotia. Lopulta selvisi, että syrjäänvetäytyminen johtui vain siitä, että Ofelia ei halunnut kilpailla muiden, vilkkaampien koirien kanssa huomiosta. Nyt, kun Ofelian aitauksessa on vain muutama muu aikuinen, rauhallinen koira sekä lauma pentuja, ei Ofelian sydämellisyyden osoituksista meinaa tulla loppua!

Ofelian tarina on surullinen: se oli tuotu tarhalle syyskuussa. Viipurilainen perheenisä oli iskenyt Irinalle hihnan kouraan ja sanonut, että he eivät enää jaksa huolehtia koirasta, joten tee sille mitä haluat. Irinan oli laitettava Ofelia nuorten koirien aitaukseen, missä vastasaapunutta tyttöä muut koirat mielellään vähän hätyyttivät.

Ofelia ei ymmärtänyt, että miksi se oli joutunut tällaiseen paikkaan. Niinpä Ofelia päätti karata: kaikkiaan kolme kertaa se on jo kiivennyt tarhan aitojen yli ja juossut entiseen kotiinsa. Ja joka kerta tyttö on palautettu tarhalle perheenisän toimesta. Tätä julma asiaa Ofelia ei voi mitenkään ymmärtää, se itsehän haluaisi vain sille rakkaiden ihmisten luo takaisin.

Ihmisrakkaana koirana Ofelia ei viihdy tarhalla lainkaan. Nyt sen tilanne on vähän helpompi, kun sen ei enää tarvitse kestää kaikkein vilkkaimpia teinikoiria, mutta kyllä se silti kaipaa kovasti tarhalta pois. Jokainen ihmisiltä saatu hetki huomiota on sille kultaakin kallimpaan, ja hyvin onnellisena se painaa päätään poskea vasten.

Ofelian voisi kuvitella sopeutuvan monenlaiseen kotiin. Se vaikuttaa reippaalta ja tasapainoiselta tytöltä, joka mieluummin väistää kuin alkaa riidellä muiden koirien kanssa. Koska se on asunut kodissa, on hihnassa kulkeminen sille tuttua puuhaa. Ofelia vaikuttaa varsin valmiilta kotikoiralta, joten kuka voisi tarjota sille loppuiän kodin?

Viipurin koirat - Ofelia 7.4.2013

Viipurin koirat - Ofelia

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.