Eljas

SUOMESSA
Sukupuoli: uros
Koko: jäänee pienehköksi keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2014

3.10.2014
Eljas-poika sai oman kodin. Onnea!

8.9.2014
Mustat veljekset Eljas ja Elliot pääsivät kotihoitoon Kirkkonummelle.

Eljas ja Elliot ovat hyväntuulisia normaaleja pieniä riiviöpentuja, jotka opettelevat nyt elämää kotiympäristössä. Pentujen kotihoitopaikassa on roolimallina aikuisia koiria ja pennut pääsevät myös tutustumaan kissoihin. Hoitotädin apuna hääräävät talon tyttäret, joten pennut ovat tottuneet hieman vanhempien lasten seuraan.

Eljas on tällä hetkellä 5kg painoinen ja kotihoitaja arvioi pojan jäävän ehkä 12kg painoiseksi pienehköksi keskikokoiseksi. Eljas on todella reipas, ja uskaltaa esimerkiksi varastaa luita ja herkkuja isoilta koirilta. Eljas rakastaa rapsutuksia, mutta ei malta köllötellä sylissä, koska pennun elämässä riittää tärkeämpääkin tekemistä. Eljaksen haukku on aika kimeä, joten tämä poika ei ole paras valinta kerrostaloon, varsinkin koska Eljas kuvittelee olevansa hurjakin vahtikoira. Eljas oppii uutta hurjaa vauhtia, ja osaa jo tulla luokse kutsusta ja tunnistaa nimensä. Kotihoitaja arvioi pojan viihtyvän lapsiperheessä ja kaipaavan paljon mielekästä tekemistä. Eljas osaa kuitenkin myös rauhoittua ja erityisen mukavaa on päikkäreiden otto velipojan kyljessä. Pennut asuvat tällä hetkellä lämpimässä kopissa ja isossa ulkotarhassa ja pääsevät sisätiloihin vierailuille. Kotiehdokkaiden on kuitenkin näin ollen varauduttava sisäsiisteyden jatko-opiskeluun ja hihnakäytöksen hiomiseen.

Eljaksen kyselyihin vastaa Mona. Täytä adoptiohakemus ja ota itse yhteyttä parin päivän päästä. Monan tavoittaa osoitteesta moona.terese@gmail.com. Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.

17.8.2014
Eljas on veljeksistä pienin ja vähän varovainen. Pienellä houkuttelulla ja kannustuksella Eljaksestakin saa kuitenkin hyvän kaverin!

Eljas kuuluu sisarusparveen, joka päätyi Irinan tarhalle pienen ja sievän Alina-emon kanssa. Syy tarhalle päätymiseen oli Alinan omistajan joutumisessa sairaalaan. Sievistä pennuista pari ehti saada heti kodin Viipurista, emo Alina taas palasi omistajansa luokse. Kolme veljestä, Elmo, Elliot ja Eljas, toivovat onnensa löytyvän Suomesta!

Pentujen emo Alina on n. 10 kg painoinen spanielisekoitus, joten näistäkään veljeksistä kasvaa tuskin valtavia jättiläisiä. Emoaan isompia niistä voi kuitenkin tulla. Osalla pennuista on kihartuva, villakoiramainen turkki, joten kenties niiden isä on jokin villakoiransukuinen korttelien komistus.

Eljas on veljeksistä selvästi pienin ja samalla myös varovaisin. Siinä missä Elmo juoksee vastaan kaikkia, Elliot tuumii hetken ja tulee sitten, jää Eljas tarkkailemaan vielä pidemmäksi aikaa. Kun Eljasta rohkaisee ja houkuttelee, alkaa silläkin häntä vipattaa ja lopulta Eljaskin rohkaistuu tervehtimään.

Koska Eljas on ainakin vielä vähän ujo, tarvitsee se uudessa kodissa rohkaisua ja kannustusta, jotta se tottuu uusiin tilanteisiin ja ihmisiin. Pohjimmiltaan Eljas vaikuttaa kuitenkin hyvin luottavaiselta pojalta, joten eiköhän se ujostelu pian unohdu, kunhan kodin tavat ja uusi omistaja tulevat tutuiksi.

Eljas jäänee pieneksi keskikokoiseksi aikuisena. Ehkä se ylittää emonsa koon selvästi, ehkä se jää samaan kokoluokkaan. Kaikki on vielä arvailua. Mutta koosta riippumatta Eljaskin haluaa sellaisen kodin, jossa sen kanssa jaksetaan puuhastella kaikkea mukavaa koiramaista: lenkkeilyä, aktivointia, peruskoulutusta ja vaikkapa temppujen opettelua. Näillä keinoilla Eljas varttuu varmasti hienoksi nuoreksi mieheksi!

Viipurin koirat - Alinan pennut 2.8.2014

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.