Hehku

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 1/2014

30.5.2014
Hehkun kesä alkoi hienosti, kun oma koti löytyi.

21.4.2014
Hehku on iloinen ja reipas tyttö! Vielä sen päivät kuluvat muiden pentujen kanssa telmien, mutta jo pian Hehku haluaisi muuttaa omaan kotiin.

NokiHehku ja Tuhka ovat kolme iloista sisarusta. Ne päätyivät Irinan tarhalle huhtikuun alkupuolella. Kovinkaan hämmentyneitä pennut eivät tunnu olevan muutoksesta, vaan iloisesti viipottaen ne kaikki tervehtivät vieraitakin ihmisiä.

Hehku vaikuttaa hyvin luottavaiselta pennulta, joka ei juurikaan tunnu tuumivan, vaan ennemmin tekevän. Vieraat ihmiset saavat osakseen iloista hännän heilutusta, kun pieni Hehku juoksee vastaan tekemään tuttavuutta. Vielä Hehku vaikuttaa varsin rauhalliselta pennulta, mutta eiköhän siitä löydy paljonkin lisää  energiaa ja vauhtia, kun tyttö pääsee kotiutumaan.

Hehku sopeutuu varmasti monenlaiseen kotiin, sillä sitä ei arkuus pahemmin vaivaa. Toki muutos uuteen paikkaan on aina iso asia pienen pennun elämässä, mutta rauhallisella opastamisella Hehku oppii vielä kaikki uudessa elämässä tarvittavat taidot. Hehku on valmis valloittamaan uudet kulmat ja ihmiset toukokuun puolessa välissä.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.