Alisha
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 10/2014
24.9.2019
Alisha sai jäädä hoitopaikkaansa asumaan.
13.2.2018
Alishaa voisi kuvata kiltiksi ja nöyräksi tytöksi. Alishaa pääsee tapaamaan hoitopaikassa Virroilla.
Alisha suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja toisiin koiriin ystävällisesti, ja tuttujen ihmisten kanssa Alisha on paras kainalokaveri. Kotikoiran tavat sisäsiisteydestä yksinoloihin ovat neidille tuttua kauraa. Hiukan Alisha vahtii haukkumalla, mutta mikään turhan räkyttäjä se ei ole. Hoitopaikan koirakaveri valitettavasti nukkui pois joulukuussa ja koirakaverin puute on saanut Alishan hiukan epävarmemmaksi. Alisha ottaa helposti tukea ja mallia muista koirista. Olisikin toivottavaa, että tulevassa kodissa olisi rauhallinen ja kiltti koirakaveri odottamassa Alishaa, joka näyttäisi mallia ja toisi samalla itsevarmuutta Alishallekin. Räksyttävistä ja päällekäyvistä koirista Alisha ei pidä. Alisha on ollut nyt hoitopaikan ainoana koirana pari kuukautta ja näkyy tulevan ainoanakin lellikkinä toimeen, ja nauttii saamaastaan huomiosta yksinoikeudella. Alishan kohdallla voidaan harkita myös paikkaa ainoana koirana, jos yksinoloajat eivät perheessä veny kohtuuttomiksi ja sen kanssa ollaan valmiita viettämään laatuaikaa työpäivän jälkeen.
Alisha on aktiivinen ja täysin toimettomana oleminen saa sen tekemään pieniä tihutöitä, räjäyttämään sohvatyynyjä tms. pientä. Alisha tottelee peruskäskyjä ja selvästi oppisi mielellään kaikkea uutta. Kotihoitopaikassa onkin käyty kokeilemassa nose workia ja agilitya. Aktiivinen ja harrastava koti olisi Alishan mieleen, vaikka se nukkuu kyllä yhden päivän sohvallakin tyytyväisenä.
Vaikka Alisha ei olekaan enää se sama kaikkea pelkäävä arkajalka, jollainen se oli tarhalla, paineistuu Alisha esimerkiksi kovalla äänellä ohjaamisesta. Kovia ääniä, huutoa, pienten lasten äkkinäisiä liikkeitä ym. Alisha pelkää edelleen, joten tulevan kodin täytyy olla rauhallinen ja kärsivällinen.
Lapsiperheeseeen Alishaa ei luovuteta. Esimerkkinä äkkinäisesti kohotettu käsi saattaa palauttaa muiston lyömisestä tai muusta ikävästä, joka saa Alishan pelkäämään. Kaikista mieluiten Alisha vahtisi omaa pihaa ja ajaisi oravia puihin. Se rakastaa olla mökillä ja selvästi nauttii oman pihapiirin tutkimisesta ja vahtimisesta, joten ensisijaisesti toiveena oli pihallinen talo rauhalliselta alueelta. Olisiko sinulla tarjota koti tälle kiltille hörökorvalle, jolla on joitain mörköjä menneisyydestä? Vaikka möröt joissain tilanteissa hyppivät olkapäille, ei suloisempaa näkyä ole kuin kylki kyljessä kiinni nukkuva Alisha, jota saisi rapsuttaa loputtomasti.
3.1.2017
Ujo Alisha on reipastunut kotihoidon aikana. Alisha odottaa omaa kotia Virroilla.
Kotihoitaja on kutsunut Alishaa Dobbyksi, koska neiti näyttää aivan Harry Potterista tutulta kotitontulta isoine korvineen. Riistaviettiä tältä neidiltä löytyy ja vahtimatta Alishaa ei voi pitää vapaana, sillä ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Alisha nauttii metsässä olemisesta ja neiti viipottaakin nenä maassa kiinni ihmetellen kaikkia uusia hajuja. Alishalle toivotaan omaa kotia maalta, rauhalliselta alueelta jossa olisi oma piha. Kaupunkikoiraksi Alishasta ei ole.
Alisha tarvitsee reipasta liikuntaa ja aktiviteetteja, sillä muuten energia saatetaan kanavoida johonkin muuhun. Reipas koirakaveri odottamassa Alishaa uudessa kodissa olisi tytön mielestä mukava juttu, sillä Alisha ottaa hyvin paljon tukea hoitopaikan omasta koirasta. Pienet lapset eivät ole sopivia Alishan tulevassa perhessä. Alishalle toivotaan rauhallista ja kärsivällistä aikuiskotia. Alisha on hyvin herkkä koira ja jo pelkkä äänen korottominen saa tytön pelokkaaksi. Samoin myös kiinni antaminen on pelottavaa ja kumartuminen Alishaa kohti jännittää edelleen. Tuttujen koirien kanssa Alisha tulee hyvin toimeen mutta vieraat koirat ovat alkuun epäilyttäviä.
Vaikka Alishalla onkin omat menneisyyden haamut, on tyttö kuitenkin valloittava persoona ja tuttujen kesken oikea kainolakaveri. Löytyisikö sinun kainalostasi turvallinen paikka Alishalle?
29.5.2016
Alkuun ujosta Alishasta on kotihoidossa kuoriutumassa reipas tyttö! Alisha odottaa kotiehdokkaita Virroilla.
Kotihoitaja kertoo Alishan kuulumisia:
"Ensimmäinen kuukausi Alishan kanssa on takana. Ihan hyvin on mennyt, Alisha on reipastunut kovasti, vaikkakin joissain asioissa riittää vielä paljon töitä. Alisha on mukava pikkukoira, todella utelias. Vähän arka vielä koskettamisen suhteen, mutta minä pystyn jo rapsuttelemaan joka puolelta. Normaalisti Alishan häntä heiluu melkein aina ja se on iloisen oloinen. Jopa hieman näyttäisi siltä, että siitä tulee topakka neiti. Omaa koiraani se laittaa välillä järjestykseen muutamalla murahduksella ja omii mm. sohvapaikan. Alisha muistuttaa kovasti luonteeltaan aikaisempaa saksanpaimenkoiraani, se vaikuttaa kovin toimeliaalta ja piippailee välillä, jos on tylsää.
Yksinolleessaan se kantaa kaikki tavarat naulakosta yhteen pinoon ja vetskareita yms. kivoja hampaisiin sopivia juttuja se mutustelee, ellei ehdi väliin. Muita tuhoja ei ole tehty. Autossa Alisha matkustaa hienosti. Lenkkeily sujuu ongelmitta, vähän välillä vetää, mutta muuten edetään sujuvammin kuin moni muu hihnassa kulkemaan tottunut koira.
Sisäsiisteyden kanssa on vielä harjoiteltavaa, sillä Alisha ei osaa pyytää ulos hädän yllättäessä. Isot tarpeet tehdään kyllä ulos, mutta pissoja tulee vielä pissa-alustojen päälle sisälle. Kynsien leikkaaminen jännittää Alishaa vielä kovasti, joten käsittelyä sen kanssa joutuu harjoittelemaan. Muita suurempia ongelmia ei näytä jonkinlaisen arkuuden lisäksi olevan, muuten Alishasta on kuoriutumassa reipas tyttö :)."
7.5.2016
Persoonallinen isokorva koki elämänsä yllätyksen, kun sille löytyi hoitopaikka Virroilta.
16.6.2015
Alisha saapui keväällä tarhalle sisarustensa kanssa. Se on edelleen vähän ujo, mutta kuitenkin reipastunut siinä määrin, että saa myös mahdollisuuden omaan kotiin Suomesta.
Alisha harhaili keväällä veljensä Aljoshan ja siskonsa Aljonan kanssa kadulla. Kukaan ei erityisemmin ollut kiinnostunut niistä eikä tunnustanut omakseen, joten kolmikko vietiin Irinan tarhalle suojaan. Pikaisella vilkaisulla Alishaa ei heti uskoisi Aljonan ja Aljoshan siskoksi, mutta niillä on samanlainen, hiukan töppöjalkainen ruumiinrakenne ja samanlaiset hauskasti lerppuvat korvat.
Monen muun koiran tavoin Alisha oli hyvin peloissaan joutuessaan tarhalle. Se kyhjötti sisähäkin nurkassa lamaantuneena. Kuukaudet vierivät, ja Alisha muutti sisältä ulkoaitaukseen, jossa sillä on kavereina useita eri ikäisiä koiria.
Alishaa ei heti samaksi koiraksi uskoisi. Se on edelleen varovainen, mutta kuitenkin tulee omaehtoisesti haistelemaan vieraita ihmisiä ja on niistä kiinnostunut. Se on jopa niin rentoutunut, että leikkii yksin lelullansa ihmisten istuessa sen lähellä. Uskomme, että oikean kodin ja ihmisen löydyttyä Alishallakin on vielä kaikki mahdollisuudet parempaan ja onnellisempaan elämään.
Alisha unelmoi, että sitä odottaisi jossain koti rauhallisella seudulla. Reipas koirakaveri esimerkkiä näyttämässä voisi ilahduttaa sitä. Alishalla tuskin on tietoa siitä, miten kotikoiran kuuluu käyttäytyä, joten uudella omistajalla tuleekin olla rutkasti kärsivällisyyttä ja aikaa uusien asioiden harjoitteluun. Sisäsiisteys, hihnassa kulkeminen ja yksinolot ovat kaikki varmasti ihan uusia juttuja sille.
Luonnossa Alisha on tavattoman kaunis tyttö: persoonallinen hörökorva, jollaista toista ei ihan heti vastaan kävele. Alishan sisko, Aljona, on reipastunut tarhalla hurjasti, joten toivomme kovasti, että Alisha seuraisi siskonsa jalanjälkiä. Kunpa tyttö löytäisi pikaisesti oikean ihmisen itselleen, jotta se saisi ansaitsemansa uuden alun.
Viipurin koirat - Alisha 2.5. & 15.8.2015
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus