Hedda
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pienehkö keskikokoinen
Syntymäaika: 2/2018
28.11.2019
Hedda jäi asumaan pysyvästi hoitopaikkaansa.
13.7.2018
Suloinen Hedda on kuukauden verran kerännyt rohkeutta kotihoitopaikassaan Salon seudulla.
Hedda on omalla persoonallisella tavallaan aivan ihastuttava nuori neiti. Uteliaana Hedda on mukana kaikissa talon touhuissa, mutta koskeminen on vielä jännittävää. Jännitystä kyllä kummasti lieventää jos näkösällä on jotain herkkua. Hedda tulee jo sohvalle makoilemaan, pienen välimatkan päähän ihmisestä mutta kuitenkin. Aamuisin sängystä saattaa löytyä tämä siro neiti heiluttamassa häntäänsä vauhdikkaasti vaikka Hedda on vielä sitä mieltä, että katsoa saa, mutta ei koskea. Hedda on sen verran utelias luonteeltaan, että ajan kanssa ja reilulla määrällä huumorintajua Heddasta kuoriutuu vielä mainio kotikoira.
Heddalla on muutamia vaatimuksia oman kodin suhteen. Reipas koirakaveri tulee kodista löytyä. Heddaa ei luovuteta lapsiperheeseen ja aikaisempi koirakokemus olisi suotavaa. Myöskään kaupungin vilskeeseen Heddaa ei luovuteta. Oma pieni turvallinen pihakin olisi toiveena.
14.6.2018
Hedda matkasi yhdistyksen aktiivin luo kotihoitoon ja odottaa adoptiohakemuksia Salon seudulla.
25.5.2018
Kiltti mutta ujo Hedda katselee tarhavieraita mieluiten pienen välimatkan päästä. Arka Hedda toivoisi itselleen pian kotia tai hoitopaikkaa.
Hilperi, Homssu ja Hedda asustavat muiden pentujen kanssa Irinan tarhan perällä pienessä pentuaitauksessa. Hedda on veljeään Homssua arempi. Vieraiden ollessa aitauksessa tyttö uskaltaa kyllä liikuskella lähistöllä, mutta mieluiten mahdollisimman lähellä turvallista oviaukkoa, josta pääsee tarpeen vaatiessa pujahtamaan sisälle koppiin. Uteliaisuuttakin löytyy, sillä Hedda haluaisi selvästi katsella mitä aitauksessa tapahtuu, ja tyttö ottaakin paikakseen suojaisan oviaukon, johon käy makuulle seuraamaan menoa. Sylissä Heddaa jännittää niin kovasti, että ihan tärisyttää. Jännityksestä huolimatta Hedda antaa kiltistä käsitellä itseään eikä rimpuile poiskaan.
Ihmisten ollessa naapuriaitauksessa Heddasta näkyy myös toinen puoli, kun se leikkii iloisesti häntä heiluen pentukavereiden ja veljen kanssa.
Hedda toivoisi löytävänsä jostain rauhallisen, koirakaverilla varustetun kodin. Ensikertalaisen koiraksi Heddasta ei ole vaan tyttö tarvitsee osaavan ihmisen, jolla riittää sekä tietoa että taitoa sopeuttaa pientä arkajalkaa uuteen elämään. Kärsivällisyydellä ja pitkäjänteisyydellä Heddallakin on varmasti vielä ihan onnellinen elämä tiedossa, kunhan sopiva ihminen vain sattuisi kohdalle. Sen ihmeen varaan Heddan on laskettava, sillä koiratarhalla tytöllä ei ole tulevaisuutta.
Hedda on asunut tarhalla syntymästään saakka - alkuun Irinan kotipihan aitauksessa sisaruksineen. Rokotukset saatuaan pennut muuttivat tarhalle.
Viipurin koirat - Hedda 21.5.2018
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.