Väiski

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 3/2019

28.8.2019
Reipas Väiski löysi oman kodin Kirkkonummelta!

10.8.2019
Väiski kastroitiin tarhalla Viipurin Koirien tuella.

1.7.2019
Pörröinen Väiski on reipas ja iloinen pentu. Luottavaisesti se haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja mielellään jäädä syliin rapsuteltavaksi.

Väiski ja kolme sen sisarusta päätyivät hylättyinä Irinan tarhalle. Ne olivat silloin aivan pieniä, luovutusiän hieman aikaa sitten ylittäneitä. Tarhalla selviäminen ei ole helppoa aivan pienelle pennulle, mutta kolme niistä osoitti olevansa pikkutaistelijoita ja selvisi kriittisen alkuajan yli. Näistä Valdemar-veli myös etsii kotia.

Väiski on alusta asti ollut reipas pentu. Se tulee iloisesti häntä heiluen tervehtimään ja haluaa mieluusti tulla syliin nauttimaan rapsutuksista. Välillä sen naskalihampaat kovertavat vähän rapsuttavaa peukaloa, mutta sen jälkeen naama peitetään äkkiä lukuisilla lipaisuilla.

Tarhalla Väiski vaikuttaa kohtuullisen rauhalliselta pennulta. Toki se intoutuu leikkimään kavereiden kanssa, mutta leikkien välissä se osaa rauhoittua hienosti. Kaikki ihmisetkin se ottaa vastaan kohtuullisen hillitysti. Se tulee nätisti toimeen toisten pentujen kanssa eikä ainakaan nyt tunnu haukkuvan turhia. Mikään ei silti takaa, etteikö siitä kotona voisi kuoriutua vaikka millainen viikari, mutta sellaisiahan pentujen kuuluu ollakin!

Väiskistä kasvaa aikuisena keskikokoinen poika. Se etsii kotia, jossa jaksetaan touhuta ja elää koiramaista elämään sen kanssa: harrastaa reipasta ulkoilua, tarjota aktiviteettejä ja hoitaa myös arkinen perustottelevaisuus kuntoon. Väiskillä ei ole vielä mitään käsitystä kotioloissa asumisesta, joten se tulee tarvitsemaan pitkäjänteistä ohjausta esimerkiksi sisäsiisteydessä ja yksinjäämisessä. Koska Väiski on varsin reipas poika, pärjännee se ainoanakin koirana, vaikka kiva ja leikkisä koirakaveri kotona odottamassa olisi tietysti aina positiivinen asia.

Viipurin koirat - Väiski 8., 23. & 27.6.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.