Jade

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pienehkö keskikokoinen
Syntymäaika: 2018

24.2.2019
Jade sai kodin Helsingistä.

17.2.2019
Jade sterilisoitiin Viipurin Koirat ry:n tuella.

Jade osallistui Viipurin Koirien rabiesvasta-ainetasokartoitukseen rokotusvasteen varmistamiseksi ja sen vasta-ainearvot ylittivät tarvittavan 0,5 IU/ml. Jadelle tehtiin myös pikatesti sydänmadon (Dirofilaria immitis) sekä punkkivälitteisten tautien varalta (ehrlichioosi, anaplasmoosi ja borrelioosi) ja sen verinäyte tutkittiin babesioosin varalta. Tulos oli kaikkien osalta negatiivinen.

21.1.2019
Pienehköstä ja sievästä Jadesta tulee mieleen ketunpoikanen, joka kurkkii ujosti pesäkolosta. Jade pitää selvästi ihmisistä, mutta vielä tuore tarhalle joutuminen hämmentää tyttöä.

Jade saapui alkuvuodesta yksin tarhalle ja tottuminen tarhaelämään on vielä alkuvaiheissaan. Meluisa tarha, useat tuntemattomat koirat samassa aitauksessa ja vieraat ihmiset saavat Jaden hämmennyksiin. Rohkeasti nuori koira yrittää seisoa paikoillaan ja toivoo kaiken järjestyvän pikaisesti kuntoon. Pieni Jade-parka on kovin liikuttava näky katsoessaan pelokkain ja anovin silmin apua. Silittely ja ihmisen huomio on Jadelle mieluisaa vaikkakin jännittää ja ujostuttaa. Nöyrä Jade pyllähtääkin vallan selälleen silittelyhetken aikana. Uudenvuoden ilotulitusten jälkeen tarhalle tuotiin useampia karanneita tai karkuun päästettyjä koiria. Jadelle on yritetty etsiä omistajaa, mutta tuloksetta, sillä kukaan ei ole ilmoittautunut Jadea takaisin kotiin viemään.

Jaden käytöksestä on pääteltävissä, että sillä on mahdollisesti ollut aiemmassa elämässään koti. Niin ystävällisen oloinen koira on kyseessä. Kynsien leikkuu tarhalla sujuu moitteettomasti kiltiltä Jadelta. Jade toivoo tarha-ajan jäävän mahdollisimman lyhyeksi ja pääsevänsä pian pakkasen kourista kodin lämpöön. Toistaiseksi Jade on ollut hyvin hiljainen, joten myös kerrostalokin yhtenä asumismuotona vaikuttaisi mahdolliselta. Arvoitukseksi jää minkälaisia taitoja tytöllä on tassuissaan - vai onko yhtään mitään. Jadelle tuleekin olla valmis opettamaan kotikoirantaitoja sisäsiisteydestä hihnakävelyn kautta yksinoloon asti. Kauniin ulkonäön ja surusilmien ei tule antaa hämätä vaan kodin pitää olla valmis sitoutumaan nuoreen Jadeen, koko sen loppuelämän ajaksi.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.