Matti
Sukupuoli: uros
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 2015
31.5.2019
Matti sai kodin Vantaalta.
21.4.2019
Kaikki Matilta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia.
Matilta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja babesioosi.
25.2.2019
Matti-parka. Satunnainen ohikulkija löysi sen metsän laidalta, minne se oli sidottu ja jätetty odottamaan loppuaan.
Matti löydettiin loppuvuodesta. Satunnainen ohikulkija oli kuullut koiran haukuntaa metsikön reunalta. Sieltä löytyi Matti. Puuhun sidottuna paksulla metalliketjulla. Onneksi Matin löytäneellä ihmisellä oli sydän paikallaan ja hän järjesti hätääntyneelle pojalle ruokaa ja vettä. Muiden hyväsydämisten ihmisten avustuksella Matti saatiin järjestettyä Irinan tarhalle ja siellä poika onkin asunut nyt noin kolmisen kuukautta. Tarpeetonta kenties mainita, mutta kukaan ei ole Mattia kaivannut.
Punaturkkinen ja mustakuonoinen Matti on alusta lähtien vaikuttanut ihmisrakkaalta koiralta. Ja sitähän Matti onkin; se hyppelehtii iloisena jo pitkän matkan päässä ihmisiä nähdessään ja tulee onnellisena kylkeen kiinni rapsutusten toivossa. Karusta hylkäämisestä huolimatta Matin aiemmat kokemukset ihmisistä ovat olleet mitä ilmeisemmin kuitenkin positiivisia. Häntä huiskuttelee leppoisasti, kun poikaa silittelee ja paijailee. Matti vaikuttaa nöyrän ja kiltin oloiselta koiralta.
Matti asusti pitkään ketjukoirana tilanpuutteen vuoksi, mutta on nyt saanut siirron turvallisempaan aitaukseen. Matti vaikuttaa sopuisalta koiralta, joka ei harrasta turhaa rähinöintiä ja yhteiselämä muiden aitauksessa olevien koirien kanssa sujuu hyvin.
Mukavan oloiselle Matille toivoo onnellisempia aikoja sekä hyvää kotia, jossa kaveria ei tulla enää hylkäämään koko sen elinaikana. Tiedossamme ei ole minkälaisia taitoja Matilla on tassuissaan - vai onko niitä ollenkaan. Tulevan kodin tuleekin olla valmis Mattia hellästi opastamaan mahdollisesti puuttuvissa taidoissa, kuten esim. sisäsiisteydessä, kotona yksin olemisessa ja kauniissa hihnakäyttäytymisessä. Fiksu Mattikin tulee taidot varmasti oppimaan, kun positiivisin menetelmin ja rauhallisesti neuvoo. Reipas Matti saattaisi pärjätä kodin ainoana koirana mutta kiltti kaverikaan ei ole poissuljettu. Matti toivoo vihdoinkin kovan onnensa kääntyvän kohti ikiomaa kotia, jossa se saisi olla perheensä rakastettu jäsen.
Viipurin koirat - Matti 21.11.2018 & 2.2.2019
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.