Ludwik

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa pienehköksi keskikokoiseksi (nyt 11 kg, 40 cm)
Syntymäaika: 2/2019

12.11.2019
Ihana Ludwik löysi oman kodin Kuopiosta!

2.10.2019
Ludwikista on kuoriutunut kerrassaan mainio poika - iloinen, sympaattinen ja niin kovin kiltti. Ludwik odottaa kotia Sipoossa.

Ludwik eli tuttavallisemmin Lupu on saanut pian kahden kuukauden ajan harjoitella kotikoiran elämää. Ja se onkin edistynyt aivan valtavasti. Alkuaikojen hyvin ujosta pennusta on kuoritunut vauhdikas ja leikkisä nuorukainen, joka rakastaa juoksu- ja painileikkejä hoitopaikan toisen nuoren koiran kanssa. Lupu tuleekin erittäin hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa eikä koskaan haasta riitaa tai omi itselleen asioita.

Kotihoitaja on Lupulle kuitenkin edelleen se tärkein asia. Kun sohvalle istuu, voi olla takuulla varma siitä, että Lupu hyppää viereen nukkumaan. Ja yöt se haluaa myös nukkua tiiviisti vieressä. Yksinoloihin tämä voimakas kiintyminen ei ole kuitenkaan aiheuttanut suurempia haasteita ja Lupu on oppinut jäämään ainakin koirakaverin seurassa rauhassa sekä kotiin että vieraaseenkin paikkaan odottamaan.

Hoitotoimenpiteet, kuten kynsien leikkaaminen ja peseminen, sujuvat hyvin, kunhan ne tehdään rauhallisesti ja koiraa kuunnellen. Hihnassa Lupu kulkee varsin kauniisti: se ei vedä juuri koskaan ja toiset koirat se ohittaa aina rauhallisesti haukkumatta tai muuten innostumatta. Myös autolla matkustaminen sujuu mallikelpoisesti.

Lupu on edistynyt kahdessa kuukaudessa huimasti. Silti sen luonteessa on vielä annos varovaisuutta, joka saa sen välillä jännittämään lenkillä vastaantulevia asioita. Vieraat ihmiset ovat Lupun mielestä ihan ok, mutta oma-aloitteisesti se ei kovinkaan paljon hae vieraisiin vielä kontaktia. Kuitenkaan se ei tähän mennessä ole haukkunut vieraita tai muuten reagoinut voimakkaasti kotiinkaan tuleviin vieraisiin.

Koska Lupun elämässä on vielä jännitystä aiheuttavia asioita, etsii Lupu varmuuden vuoksi kotia, joka sijaitsee kohtuullisen rauhallisella alueella ja jossa ei olisi pieniä lapsia. Kiva koirakaveri olisi myös Lupulla toiveissa. Kissakavereita voi myös hyvin löytyä!

11.8.2019
Ludwik kuoriutuu päivä päivältä iloisemmaksi ja reippaammaksi pennuksi. Sympaattinen Ludwik odottaa omaa kotia Sipoossa.

Kotihoidossa on kulunut vasta muutamia päiviä, mutta Ludwik on ottanut jättiharppauksia reipastumisessa. Kotihoitajasta on tullut Ludwikin elämän keskipiste, jota seurataan tiiviisti joka paikkaan. Yöt Ludwik haluaa nukkua aivan kyljessä kiinni, sohvalle se haluaa käpertyä tiiviisti viereen ja pöydän ääressä istuessa se hakeutuu jalkoihin nukkumaan. Tämä on todella liikuttavaa, mutta vaatii myös sen, että koiralle erikseen opetetaan itsenäistä pärjäämistä.

Yksinolot ovat tähän mennessä sujuneet hyvin. Ludwik jää hetkeksi aikaa vinkumaan, kun kotihoitaja poistuu, mutta rauhoittuu pian lepäämään. Tätä on kuitenkin tärkeää harjoitella ahkerasti myös uudessa kodissa, sillä voimakkaasti ihmisiin leimautuvalle Ludwikille saattaa yksinjääminen muuten muodostua vaikeaksi paikaksi. Pitkin päivää kotihoitaja ravaakin ulko-ovessa ja tekee lyhyitä poistumisia, että asunnosta poistuminen muodostuisi Ludwikille mahdollisimman normaaliksi asiaksi.

Ludwik on sisäsiisti ja erittäin kiltti poika. Se rakastaa läheisyyttää ja rapsutuksia, vaikka samaan aikaan vielä jännittääkin monia asioita. Kuitenkin jännitystä on päivä päivältä vähemmän.

Kissojen kanssa Ludwik tulee hienosti toimeen. Myöskään pihalla asuvat kanat eivät ole herättäneet siinä kiinnostusta. Hoitopaikan nuoren uroskoiran ja vanhemman narttukoiran kanssa Ludwik tulee myös hyvin toimeen. Se tosin ei ihan valtavasti ota niihin kontaktia, vaan ihmiset ovat Ludwikille tällä hetkellä se ykkösasia maailmassa. Ulkoillessa reippaista koirakavereista on kuitenkin paljon apua ja ensimmäiset yhteiset leikitkin on jo aloiteltu.

Hihnakävelyä Ludwik on harjoitellut pääosin vasta aidatulla pihalla. Pihan ulkopuolella on tehty vain lyhyitä tutustumiskävelyitä. Ohi suhaavat autot, polkupyörät ym. jännittävät sitä vielä kovasti, joten niihin totutellaan rauhallisessa tahdissa.

Ludwik etsii rauhallista aikuiskotia. Kerrostalo olisi vielä Ludwikille turhan jännittävä asuinmuoto, ja asuinympäristönkin olisi syytä olla rauhallinen. Reipas koirakaveri edistäisi varmasti sopeutumista.

Viipurin koirat - Ludwik 11.8.2019

8.8.2019
Sympaattinen Ludwik pääsi Suomeen kotihoitoon. Ludwik odottaa hakemuksia Sipoossa.

Ensimmäisen vuorokauden aikana Ludwik on osoittautunut ujoksi, mutta hyvin ihmisrakkaaksi pojaksi. Hoitopaikassa se pääsee tutustumaan paitsi toisiin koiriin, myös oppii elämään kissojen kanssa.

Viipurin Koirat testautti Ludwikin rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0.5 IU/ml, joka suojaa koiraa tartunnalta.

29.7.2019
Kaikki Ludwikilta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia. 

Ludwikilta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), Dirofilaria repens, babesioosi ja Mycoplasma haemocanis.

14.6.2019
Ludwikille lisättiin uusi video.

Viipurin koirat - Ludvik 8.6.2019

1.6.2019
Ludwik on ujo pieni poika. Se etsii omistajaa, joka näkee sen sympaattisuuden sen ujouden alla ja haluaa opastaa sitä tutustumaan maailmaan rauhassa.

Ludwik päätyi Irinan tarhalle talvella aivan pienenä pentuna. Se oli löytynyt talon alta, jonne sen emo oli ehtinyt synnyttämään pennut. Lilja-emo huolehti pennuistaan hyvin, ja myös se etsii kotia kauttamme.

Ludwik tulee tutustumaan kyllä, kunhan se saa tehdä sen omaan tahtiinsa. Kun välissä on turvallinen aitaverkko, tai kun siihen ei kiinnitä huomiota, tulee se pyörimään lähelle. Kuitenkin kun se huomaa, että siihen kiinnitetään huomiota ja haluttaisiin tehdä lähempää tuttavuutta, livahtaa se nopeasti kauemmas ja lopulta koppiin piiloon. Irinan kanssa Ludwik on kuitenkin kaveri ja häntä heiluen juoksee aina Irinan luo, joten uskomme, että se leimautuu omaan omistajaansa kyllä nopeasti.

Kuvaamista varten otin Ludwikin kopista syliin ja se antoi tehdä sen mukisematta. Sylissä oleminen jännitti sitä kuitenkin kovin. Kiltisti se silti poseerasi sen ajan mitä tarvitsi. Koska Ludwik on näin ujo poika, tarvitsee se ymmärtäväisen omistajan. Sellaisen, joka osaa edetä Ludwikin tahtiin eikä laita sitä väkisin kohtaamaan sellaisia asioita, jotka sitä vielä jännittävät. Kun Ludwik saa omaan tahtiinsa tutustua kaikkeen uuteen, tottuu se niihin varmasti. Se kannattaa kuitenkin muistaa, että koskaan Ludwikista ei välttämättä tule erityisen rohkeaa koiraa tai sellaista, joka juoksee innoissaan jokaisen vieraan ihmisen syliin. Mutta ei siitä tarvitse tullakaan - tärkeintä on, että se löytää oman omistajan ja perheen, joihin se voi luottaa jännittämättä.

Ludwik on pentu, joka on kasvanut koko ikänsä muualla kuin kodissa. Siksi se varmasti tulee ihmettelemään sisätiloja, ovissa kulkemista, rappusia, ylipäätään sitä, ettei sisälle ole soveliasta tehdä tarpeitaan. Hihnaa Ludwik ei ole koskaan nähnytkään, joten siinäkin kulkeminen tulee aloittaa aakkosten alusta. Ulkomaailmassakin tulee vastaan melkoinen määrä asioita, joista Ludwikilla ei vielä ole aavistustakaan. Ja niihin kaikkiin sen tulisi saada rauhallisesti tottua. Mutta Ludwik vaikuttaa niin sympaattiselta ja kiltiltä pojalta, että uskomme, että sen sisällä piilevä timantti tulee hioutumaan esille ajan kanssa. Kunhan vain se oikea ihminen Ludwikin elämään löytyy.

Ludwik etsii kotia rauhalliselta alueelta. Kodissa tulisi olla reipas koirakaveri odottamassa. Ludwikin emo Lilja on pienehkö, mutta oletamme, että Ludwikista kasvaa emoaan hieman suurempi. Jättiläiseksi se ei kuitenkaan varmasti venähdä, vaan jäänee sopivan keskikokoiseksi pojaksi.

Viipurin koirat - Ludwik

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.