Spot

Sukupuoli: uros
Koko: keskikokoinen (n. 60 cm)
Syntymäaika: 1/2018

28.1.2019
Spot sai jäädä asumaan hoitopaikkaansa Helsinkiin.

23.12.2018
Spotista ei tällä hetkellä oteta kyselyitä vastaan.

13.9.2018
Spotin tautitestit valmistuivat: sydänmato-, borrelia-, babesia-, anaplasma-, erlichia- ja leishmaniatestit olivat negatiivisia, eikä verinäytteestä löytynyt mikrofilarioita.

Rabiesvasta-aineetkin olivat tarvittavalla tasolla ja niinpä Spot olisikin aivan valmis matkustamaan Suomeen joko hoitopaikkaan tai suoraan omaan kotiin.

6.9.2018
Spot osallistui Viipurin Koirien rabiesvasta-ainetasokartoitukseen rokotusvasteen varmistamiseksi ja sen vasta-ainearvot ylittivät tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa sitä tartunnalta. 

4.8.2018
Spotista on kasvanut iso, hieno ja ihmisrakas poika. Mutta hei, oma koti puuttuu vielä! Mistä löytyisi oma ihminen Spotille?

Iloinen Spot on tarhavieraita häntä heiluen vastassa vaikka polttava helle tekeekin koirien olosta äärettömän epämukavan. Varjoisat paikat ovat kovassa suosiossa ja myös Spot käy vähän väliä viilentämässä itseään talon nurkalla, jonne aurinko ei paista. Spot on äärettömän ihmisrakas poika, joka jäi suureksi epäonnekseen ilman kotia silloin kun mahdollisuudet siihen olivat korkeimmillaan. Vielä ei kuitenkaan heitetä hanskoja tiskiin, eihän? Sosiaalinen, ihmisrakas ja kiltti Spot odottaa sydän toivoa täynnä, että oikea ihminen osuisi pian kohdalle.

Spotin kaikki sisarukset Sillaa lukuunottamatta ovat jo omissa kodeissaan Suomessa.

Viipurin koirat - Spot 2.8.2018

22.4.2018
Spot on reipas poika, joka juoksee aikailematta jokaista tulijaa vastaan!

Kuuden pienen pennun joukko toimitettiin Olgan tarhalle keväällä. Pennut olivat löytyneet Viipuriin vievän autotien varresta, johon ne oli hylätty pahvilaatikossa. Laatikko ei kauaa pentuja pidellyt, vaan ne nopeasti ne olivat juoksennelleet vaarallisesti autojen keskellä. Kaikeksi onneksi yksi ohiajaja poimi pennut kyytiin ja kuljetti ne Olgan hoiviin. Siellä SpotSpice, StarSillaSionna ja Sola odottavat nyt malttamattomina omaan kotiin pääsyä.

Spot on pennuista reippain. Se juoksee vauhdikkaasti vastaan ja haluaa tutustua jokaiseen uuteen ihmiseen turhia miettimättä. Nopeasti syli onkin täynnä kirjavaa ja iloista poikaa, kun Spot jakelee tervehdyksiään ja haluaa mahdollisimman paljon huomiota.

Spot on pennuista myös isokokoisin. Kukaan pentueen koirista ei taida jäädä kovinkaan pieneksi, mutta Spot oletettavasti kasvaa niistä kaikkein kookkaimmaksi. Vaan eipä koko koiraa huononna, omistajalta vain vaaditaan viitseliäisyyttä, että Spotille opetetaan hyvät käytöstavat jo alusta alkaen. Reippaana ja seurallisena poikana Spot oppii tarvittavat taidot varmasti nopeasti, kunhan omistajalla on intoa ja viitseliäisyyttä pojan kanssa niitä harjoitella.

Spot on kasvanut Olgan pihalla isossa koiralaumassa, joten varmaa on, että niin sisäsiisteyttä, yksinjäämistä kuin hihnassa kävelyäkin tulee uudessa kodissa harjoitella mukavan yhteiselon varmistamiseksi. Spot varmasti arvostaisi leikkisää koirakaveria, mutta välttämättömyys se ei ole. Tärkein on löytää Spotille juuri se oikea omistaja: sellainen, joka ei anna periksi, vaikka aina kaikki ei sujuisikaan kuin Strömsössä. Spot lupaa tehdä parhaansa ja olla ihana, koiramainen paras ystävä.

Spot on saanut sekä vitosrokotteen että rabiesrokotteen kaksi kertaa.

Viipurin koirat - Spot 13.4. & 21.5.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.