Dori
Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 4/2018
30.1.2019
Dori sai kodin Helsingistä.
25.1.2019
Dorin pentuesisaruksilla on todettu lonkan kasvuhäiriöitä, minkä vuoksi Dorinkin lonkat haluttiin kuvata kaiken varalta.
Onneksi Dorilla on ollut parempi onni ja sen lonkilla kelpaa juosta. Kotiehdokkaiden on mahdollista saada röntgenkuvat ja lausunto nähtäväksi.
9.12.2018
Säihkysilmäinen Dori on harjoitellut kotikoiranelämää parin kuukauden ajan kotihoidossa Helsingissä ja olisi nyt valmis muuttamaan omaan kotiin.
Arasta Dorista on kotioloissa kuoriutunut kelpo kotikoira. Perustaidot ovat jo hallussa ja Dori nauttii kovasti huomiosta ja rapsutuksista. Dori elää tällä hetkellä seuranaan kaksi kissaa ja koira, joten koirakaveri myös tulevassa kodissa olis superihana juttu. Kissojenkin kanssa tämä tyttö tulee mainiosti toimeen. Dori on leikkisä ja tykkää juosta pallon perässä sekä remuta vetoleikkien parissa koirakaverinsa kanssa.
Uusiin ihmisiin Dori tutustuu mielellään, kunhan saa tehdä sen rauhassa omaan tahtiin. Dori tykkää ulkoilusta, mutta tarvitsee etenkin toisten koirien ohituksessa vielä treeniä. Fiksuna tyttönä Dori on oppivainen ja motivoituneelle kodille aivan upea perheenjäsen.
2.10.2018
Dori on viettänyt pari viikkoa sijaiskodissa Helsingissä. Dori on oppinut tänä aikana mm. sisäsiistiksi ja osaa istua pyynnöstä.
Dorin ja kotihoitajan terveisiä: "Hei, olen Dori! Etsin itselleni pysyvää kotia. Toivoisin, että sinulla olisi aikaa opettaa minulle asioita, koska olen hieman arka ja minua pelottaa kaikki uusi. Olen kyllä reipas ja nopea oppimaan, osaan jo istua nätisti sekä tulla tutussa ympäristössä luokse. Olen oppinut hoitopaikan koiralta paljon ja tykkään hänestä, ja leikimme paljon. Toivoisinkin, etten olisi ainoa koira sinun kodissasi. En pissaa minnekkään, mutta saatan vähän maistella kaikkea uutta, jopa sellaisista paikoista josta te ihmiset että välttämättä kovin tykkää (esim. pöydistä). Ollaan hoitotädin kanssa harjoiteltu kyllä, etten saa ottaa, ja välillä mä kyllä tottelen. Joskus kuitenkin mielenkiintoinen tuoksu vie mennessään. Annan kiltisti leikata kynnet, mutta harjaaminen on vielä minusta outoa.
Nykyisessä hoitokodissa on myös kissoja ja tulen heidän kanssa hyvin toimeen, enkä ole saanut edes kuonolleni. Saatan kyllä joskus haukahtaa niille, kun ne menevät pois, eivätkä leiki minun kanssani. Hoitotäti arvelee, että se johtuu siitä, kun minussa on ehkä jotain paimenkoiraa.
Hoitotäti miettii, että sovinko minä kerrostaloon, sen vuoksi kun komennan niitä kissoja haukkumalla ja joskus komennan myös sitä toista koiraa leikkimään kanssani.
Jos olet kiinnostunut minusta, niin minua saa tulla katsomaan ja silittämään. Lupaan antaa paljon pusuja!"
13.9.2018
Dorin tautitestit valmistuivat: sydänmato-, borrelia-, babesia-, anaplasma-, erlichia- ja leishmaniatestit olivat negatiivisia.
Dorin verinäytteestä ei myöskään löytynyt mikrofilarioita. Dori matkasi Suomeen ja odottaa adoptiohakemuksia Helsingissä.
6.9.2018
Dori osallistui Viipurin Koirien rabiesvasta-ainetasokartoitukseen rokotusvasteen varmistamiseksi ja sen vasta-ainearvot ylittivät tarvittavan 0,5 IU/ml, joka suojaa sitä tartunnalta.
3.9.2018
Pikkuhukka Dori on upea ilmestys vaaleine silmineen, punertavine turkkeineen ja harmahtavine maskeineen.
Dori telmii muiden pentujen kanssa Olgan pihalla ja rakastaa leluja ja nameja niin kuin koiranpennun kuuluukin. Tarhavieraat se ottaa ystävällisesti vastaan ja maistelee mielellään näiden tarjoamia herkkuja.
Dori on suht hiljainen tyttö eikä juurikaan hauku tarhalla. Yksinolosta sillä ei kuitenkaan ole mitään kokemusta, sillä se elää pentulaumassa ja on viettänyt koko tähänastisen elämänsä sisarustensa seurassa. Tulevan kodin täytyy siis varautua yksinolon opetteluun. Dorista on otettu näytteet tautitestejä varten ja se olisi tuosten valmistuttua valmis matkaamaan kohti omaa kotia.
Viipurin koirat - Dori 25.8.2018
Viipurin koirat - Dori 11.8.2018
9.7.2018
Dorin kauniin vaaleat silmät kiinnittävät heti huomion. Vieraat ihmiset ujostuttavat tyttöä, mutta kun Dori huomaa, että niiltä saa herkkuja, jää se uteliaana odottamaan lisää.
Dori ja sen siskot Danja, Dodo ja Daina kulkeutuivat Olgan tarhalle läheisestä pikkukylästä. Siellä asui navetassa synnyttänyt tyttökoira, joka sai peräti 9 pentua. Paikalliset onnistuivat löytämään niistä viidelle kodit ja neljälle jäljelle jääneelle Olga lupasi tarjota turvapaikan. Nyt siskokset ovat saaneet kaikki tarvittavat rokotukset ja ne ovat pian valmiita uusiin seikkailuihin Suomessa.
Dori on siskoksista reippain. Kaikki ne ovat aika ujoja, mutta Dori hakee reippaimmin kontaktia sen jälkeen, kun pentujen kanssa on vietetty tovi aikaa. Rapsutuksetkin kelpaavat, kun ollaan tultu ensin tutuiksi. Ja sormet pitää nuolla tarkkaan puhtaiksi, jos niissä on hitunenkin jotain herkkuja jäljellä!
Syliin nostaminen oli Dorista vähän jännä paikka, mutta erittäin kiltisti se istui siinä silti kuvattavana. Ja kun kuvat oli otettu ja Dori laskettiin vähän, ei se halunnutkaan enää lähteä mihinkään! Uteliaasti Dori jäi pyörimään jalkoihin ja odottamaan, jos vaikka saisi taas lisää herkkuja ja vähän rapsutuksiakin.
Dorista kasvaa aikuisena ainakin keskikokoinen tyttö. Koska se on vähän ujo pentu, haluaisi se jo pian omaan kotiin. Dori haaveilee sellaisesta omistajasta, joka ymmärtää, että monet asiat ovat sille vielä ihmeellisiä ja se tarvitsee oman aikansa niiden ihmettelyyn. Kuitenkin ajan kanssa ja koiran tahdissa edeten Dori reipastuu varmasti paljon ja jonain päivänä niitä ihmeteltäviä asioita ei toivottavasti enää paljonkaan ole. Siihen uudessa kodissa tulee kuitenkin varautua, että aikaa siihen tulee menemään ja mahdollista on, että Dorin elämään jää aina asioita, jotka sitä vähän ujostuttavat.
Koirakaveri uudessa kodissa odottamassa olisi Dorista aivan huippujuttu. Sen tassunjäljissä olisi turvallista katsastella maailmaa. Kovin vilkkaan kaupungin keskustaan Dori ei myöskään halua muuttaa, sillä se voi tässä vaiheessa olla ujolle pennulle vielä liian jännittävä asuinympäristö.
Jos Dorin kauniit silmät sulattivat sydämesi ja olet varma, että vähän ujon pennun tutustuttaminen tähän maailmaan on sinun juttusi, odottaa Dori kovasti yhteydenottoa!
Viipurin koirat - Dori 4.7.2018
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.