Dolce
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen-suuri (n. 60 cm)
Syntymäaika: 2012
18.4.2019
Ihana Dolce sai jäädä asumaan hoitopaikkaansa.
21.3.2019
Kolmen vuoden jälkeen Dolce karisti tarhapölyt tassuistaan ja muutti hoitopaikkaan Suomeen jatkamaan oman kodin etsintää.
11.3.2019
Dolce osallistui Viipurin Koirien rabiesvasta-ainetasokartoitukseen rokotusvasteen varmistamiseksi ja sen vasta-ainearvot ylittivät tarvittavan 0,5 IU/ml.
17.2.2019
Dolcelle tehtiin pikatesti sydänmadon (Dirofilaria immitis) sekä punkkivälitteisten tautien varalta (ehrlichioosi, anaplasmoosi ja borrelioosi) ja sen verinäyte tutkittiin babesioosin varalta. Tulos oli kaikkien osalta negatiivinen.
31.12.2018
Reipastuneessa Dolcessa on hurmaavan juurevaa rauhallisuutta. Poika ihastuttaakin tarhakävijöitä ystävällisellä olemuksellaan.
Dolce muutti jokin aika sitten asumaan keskeiselle paikalle tarhan klinikkarakennuksen eteen. Sen ansiosta Dolce on rohkaistunut vielä lisää. On ollut todella mukava huomata, kuinka paljon kehitystä tapahtuu, kun koira saa olla ihmisten kanssa enemmän tekemisissä. Ujoilevasta seinäruususta on kasvanut seuramies, jolle rapsutukset kelpaavat sekä ohi mennessä että takaisin tullessa. Dolce tarjoaa rauhallisesti tassuaan, mikäli korva takaa kutkuttaminen meinaa alkaa ehtymään.
Häntä heiluttelee leppoisan ystävällisesti edestakaisin ja poika tutkailee uteliaana mitä ympärillä tapahtuu. Omaan koppiin pujahdetaan enää nukkumaan, muutoin ollaan vastaanottamassa kaikki rapsutukset ja namipalat, joita kulkijoilta liikenee. Dolce kaipaa omaa rakastavaa kotia, jossa pääsisi lenkeille ja saisi köllähtää pehmeälle petille. Ainakin tarhalla Dolce tulee erittäin hyvin toimeen niin urosten kuin narttujenkin kanssa, eikä se koskaan haastaa riitaa kenenkään kanssa. Kuka aukaisisi kotinsa ovet ihanalle Dolcelle?
8.9.2017
Dolce kastroitiin Viipurin koirien tuella.
Viipurin koirat - Dolce 10.11.2017
Viipurin koirat - Dolce 10.9.2017
3.4.2017
Dolce on melko suuri mutta kiltti ja hellyttävä koirapoika, joka kuuluisi ehdottomasti oman ihmisen kainaloon!
Dolce asuu Irinan tarhan aitojen sisäpuolella omassa koirankopissaan ketjuun kytkettynä. Isohko uros on edelleen hiukan varovainen ihmisiä kohtaan, mutta pienen tutustumisen jälkeen Dolcesta löytyy oikea kainalokoira. Erityisen onnellinen Dolce on päästessään kävelylle, ja senhän ymmärtää: aikuisen koiran kuuluisi saada päivittäin reilusti liikuntaa ja päästä haistelemaan maailman tuoksuja.
Dolce ei taida tulla kovin saumattomasti toimeen toisten uroskoirien kanssa, mutta tyttökoiran kaveriksi se varmasti sopisi hyvin. Tälle pojalle toivotaan kotia jossa herkkä koira saa tutustua kotielämään ja uusiin perheenjäseniinsä rauhassa. Ihan vilkkaimpaan kaupunkiin Dolce ei taida sopia, mutta tarhatiellä ohiajavat autot eivät häiritse pojan kävelyhetkeä. Aikuista koiraa harkitsevalle Dolce on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto, herttainen poika joka on aina valmis lenkille.
Viipurin koirat - Dolce 2.4.2017
7.12.2016
Herttainen Dolce on kerännyt kovasti rohkeutta, ja nyt poika taitaisi olla valmis matkustamaan omaan kotiin Suomeen.
Irinan tarhalle saapui kevätkesällä arka aikuinen uroskoira, joka tuntui pelkäävän ihmisiä kuollakseen. Dolce asusti silloin ketjun päässä tarhan ulkopuolella, ja piilotteli tarhavieraita kopissaan tai viereisen pentutalon alla. Kesän edetessä arka koira hiukan kotiutui, ja uskaltautui vähitellen nappaamaan tarjotut makupalat suoraan kädestä. Ehkäpä se alkoi vähitellen luottaa siihen etteivät ihmiset tee sille mitään pahaa.
Nyt, joulukuun alussa, Dolce on jo aivan toinen koira. Se on muuttanut asumaan tarhan aitojen sisäpuolelle ja rohkaistunut kovasti. Selvästi Dolce on vieläkin herkkä koira, mutta antautuu jo mielellään rapsuteltavaksi. Poika syö tuliaisena saamansa makupalat kaikessa rauhassa, eikä säntäile piiloon koppinsa pimentoon. Pakkaspäivänä koppiin lisätyt pehmusteet se kuitenkin tarkasti, kuten asiaan kuuluu.
Dolce lähtee mielellään lenkille ja kävelee hihnassa vallan mukavasti. Toisille koirille se ei sano ainakaan näin tarhaoloissa yhtään mitään, ei siltikään vaikka muut haukkuisivat sille. Kävelyllä sitä kiinnostavat kovasti kaikki tienvarren hajut, ja puskien haistelu onkin varmasti mielekästä vaihtelua tarhakoiran elämään.
Tällä hetkellä Dolce on hiukan turhan hoikassa kunnossa. Se on suurehko koira, joka tarvitsisi reilusti hyvälaatuista ruokaa ja tarpeeksi liikuntaa. Toivottavasti jossakin Suomessa on koti, joka on valmis tarjoamaan Dolcelle juuri näitä asioita! Dolcen tulevassa kodissa voisi olla kaverina reipas tyttökoira, mutta todennäköisesti Dolce voisi pärjätä myös perheensä ainoana koirana.
Viipurin koirat - Dolce 6.12.2016
Viipurin koirat - Dolce 17.11.2016
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.