Nico

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 23 kg, 55 cm)
Syntymäaika: 5/2016

13.3.2019
Nico sai jäädä asumaan hoitopaikkaansa Etelä-Pohjanmaalle.

25.3.2018
Nico, kotoisammin Nasse, odottaa omaa kotia hoitopaikassaan. Poika on kotiutunut hoitopaikkaan hyvin, ja arki sujuu mukavasti.

Kotihoitajan mukaan Nasse on aina valmis lenkille, eikä pojasta ihan heti virta lopukaan. Nasse on varsin fiksu poika, joten se vaatii virikkeitä ja aktivointia. Poika touhottaa iloisesti ihmisen mukana ja siitä voisi jopa saada innokkaan harrastuskaverin. Nuoren innokkaan uroksen tavoin Nasse tarvitsee sopivissa määrin rajoja ja rakkautta, niin yhteiselo sujuu mukavasti.

Vaikka Nasse onkin innolla menossa mukana, saattaa se joitakin asioita aluksi jännittää. Epävarmuus näkyy esimerkiksi vieraiden ihmisten kohtaamisessa, mutta kohtaamisia harjoitellaan hoitopaikassa. Kunhan Nasse on aikansa tuumaillut, saa siitä kivan kaverin. Nasse etsii koirakokenutta kotia, joka osaa rohkaista poikaa kohtaamaan uusia asioita. Kodin olisi suotavaa sijaita rauhallisella paikalla, jotta esimerkiksi kaupungin melut eivät kantautuisi liiaksi pojan korviin. Kodissa saa olla mukava koirakaveri, joka jaksaa touhottaa nuoren pojanklopin kanssa. Koirakaveri ei kuitenkaan ole Nasselle välttämätön.

Tie Nassen sydämeen käy helpoiten herkkujen kautta – tämä poika ei meinaan nirsoile! Se on helppo ohjattava, koska herkkujen eteen se tekee lähes mitä vain. Nasse toimii myös innokkaana apukokkina aina, kun keittiössä tapahtuu jotain.

Nassen unelmapäivään kuuluisi reipas metsälenkki, mukavaa yhteistä puuhaa oman ihmisen kanssa, maittava herkkuluu sekä köllähtäminen väsyneenä oman ihmisen kainaloon. Olisiko sinulla tarjota tällaisia päiviä iloiselle Nasselle? Vastalahjaksi se antaa koko sydämensä omalle ihmiselleen.
 

Viipurin koirat -

20.1.2018
Nico, nykyisin Nasse, on tutussa ympäristössä mainio vesseli, joka odottaa uutta omistajaa Tampereella.

Nasse etsii uutta kotia rauhalliselta alueelta perheestä, jossa ei olisi lapsia. Aidattu, turvallinen piha olisi myös Nassen mieleen. Syy Nassen kodinvaihtoon on omistajan muuttunut elämäntilanne.

Tutussa ympäristössä Nassea on voinut pitää vapaana ja metsälenkit sekä vaellukset sujuvat tuttujen ihmisten kanssa mallikelpoisesti. Uudet asiat ovat herkälle ja aralle Nasselle edelleen jännittäviä, joten Nasse luovutetaan kotiin jossa poikaan sitoudutaan 110% ja jossa luvataan kulkea pojan matkassa tuli elämässä sitten vastaan ylä-tai alamäkiä. Seuraavan kodin tulee olla Nasselle sen loppuelämän koti.

Nasse on ihmisrakas ja nauttii rapsutuksista. Kotikoiran tavat sisäsiisteydestä ja yksinolosta lähtien sujuvat niinkuin pitääkin. Poika on helposti motivoitavissa ruualla, joten kun koulutukseen panostaa saa varmasti myös jännittäviä tilanteita opeteltua pois ajan kanssa positiivisesti vahvistaen. Nasse on aktiivinen koira, pelkäksi sohvankoristeeksi Nassea ei ole tarkoitettu, vaan poika nauttii ulkoilusta ja yhdessä touhuamisesta.

Nassen nykyisessä kodissa on ollut seurana poikaa vanhemmat uros ja narttu, molemmat leikattuja. Näiden kanssa Nasse on tullut hyvin toimeen. Nasse on tavannut vain vähän vieraita koiria ja uuden kodin tuleekin varautua siihen että tapaamiset uusien koirien kanssa tulee tehdä rauhassa ja harkiten etteivät vieraat koirat ala jännittämään liiaksi ja saa Nassea puolustuskannalle. 

21.10.2016
Lottovoitto osui Nicon kohdalle ja oma koti löytyi Ulvilasta.

4.10.2016
Nico on vielä pieni arkajalka, jonka elämässä tuskin suuria ilonaiheita on tähän saakka ollut. Nicon kaltaiselle pennulle oma koti olisi todellinen lottovoitto.

Nico tuotiin syksyllä muutaman muun aran pennun kanssa Irinan tarhalle. Emme tiedä tarkalleen mistä pennut olivat löytyneet, mutta todennäköisesti jostain oman onnen nojasta ulkoa. Viikkojen aikana Nico on rohkaistunut jonkin verran siitä mitä se oli tullessaan, mutta ei sitä siltikään rohkeaksi voi kutsua. Nyt se ei piiloutunut kopin suojiin ihmisten ollessa aitauksessa vaan pyöri lähettyvillä turvallisen välimatkan päässä. Omaehtoisesti Nico ei kuitenkaan lähesty vieläkään ihmisiä vaan ottaa takapakkia, jos sitä kohti varovaisesti astelee. Sylissä Nico istuu nätisti ja antaa käsitellä itseään vaikka sitä kovasta jännittääkin.

Nicon kaltaisen aran pennun tulevaisuus ei ole kovin valoisa ellei kotia löydy ja koira jää tarhalle kasvamaan. Arasta pennusta kasvaa tarhaoloissa arka aikuinen, jolle on hyvin vaikea löytää sopivaa kotia. Edessä voi olla vuosikausia ankeaa elämää ja selviytymistä tarhalla. Nicolle sopiva koti sijaitsisi rauhallisella seudulla ja siellä odottaisi reipas koirakaveri jos toinenkin. Ennen kaikkea siellä pitäisi odottaa ymmärtäväinen ja rauhallinen ihminen, joka tiedostaa että aran pennun sopeutuminen vaatii aikaa eikä edistymistä tapahdu hetkessä. Joskus kuitenkin tapahtuu ihmeitä ja rakastava ja turvallinen kotiympäristö auttaa arkaa pentua reipastumaan silminnähden ja muutos voi olla huikea. Voimme vain toivoa, että Nicoa onnistaisi ennen kuin on liian myöhäistä.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.