Riesu
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2019
12.9.2019
Riesu sai kodin Tuusulasta.
1.8.2019
Kääk! Tämä loputtoman ihmisrakas natiainen vie sydämen lisäksi mennessään myös kengännauhat, hanskat ja muutaman sormen. Reipas ja innokas Riesu odottaa malttamattomana matkalippua omaan kotiin.
Riesu päätyi Irinan tarhalle kesällä emonsa ja sisarustensa kanssa. Jyhkeä haukku kuului pienestä yksiöstä, jonka verkkoaidan läpi tirkisteli lohduton määrä ruskeita nappisilmiä. Kumeista haukahduksista huolimatta emo toivotti tarhavieraat tervetulleiksi aitaukseen ja suhtautui ystävällisesti sen pentuja käpälöiviin vieraisiin. Lähes kaikki pennut olivat reippaita ja pyörivät innoissaan vieraiden jaloissa hakemassa huomiota. Jo ensitapaamisella eräs pieni tumma pentu erottui joukosta, sillä se oli erityisen sinnikkäästi tulossa tekemään tuttavuutta. Tuo pieni poika on pysynyt hyvässä voinnissa ja on nyt valmis kodinetsintään. Pitäkää kiinni punteistanne ja piilottakaa kenkänne, täältä rynnistää Riesu!
Riesu jakaa tällä hetkellä pienen yksiön viiden suht samanikäisen pennun kanssa. Elo muiden pentujen kanssa näyttää sujuvan sopuisasti eikä Riesu vaikuta miltään riidanhaastajalta. Ihmiset ovat selvästi Riesulle se kaikkein ihanin ja tärkein asia. Riesu pyörii ympärillä kuin pieni herhiläinen ja kauan kaivattu ihmisseura ja huomio saavat pojan sydämen sykkyrälle. Kaikki uusi kiinnostaa, onhan elämä nyt pienessä yksiössä aivan mahdottoman tylsää ja turhauttavaa uteliaalle ja elämänjanoiselle pennulle. Pienet naskalit maistelevat sieltä sun täältä ja välillä Riesua saa irrotella lahkeesta, että pääsee jatkamaan matkaa. Sylissä Riesu rauhoittuu eikä häsellä turhia vaan katselee silmät suurina ja korvat höröllä ympärilleen.
Riesun, sen sisarusten ja emon elämästä ennen tarhalle päätymistä meillä ei ole tietoa. Emo on ystävällinen, joskin katselee välillä kulmiensa alta varovaisesti tarkistellen onhan kaikki hyvin eikä kukaan tee mitään pahaa. Pennut ovat reippaita ja ihmisrakkaita, joten todennäköisesti niillä on käynyt tuuri ja ne ovat saaneet varttua ihmisten keskuudessa. Emo on n. 60 cm korkea ja n. 30 kg painava komea tyttö, jonka veressä virtaa varmasti tippa jos toinenkin saksanpaimenkoiraa.
Riesu etsii tositarkoituksella sitoutunutta omistajaa, jolla riittää motivaatiota ja kärsivällisyyttä pennun sopeuttamiseen ja kouluttamiseen. Kasvava Riesu tulee tarvitsemaan myös reippaasti liikuntaa ja ehkäpä pojasta voisi saada myös kivan kaverin johonkin koiramaiseen harrastukseen. Pelkäksi sohvalla makoilijaksi Riesusta ei ole ja sallitun tekemisen puute saa Riesun varmasti äkkiä purkamaan tarmoansa ei-sallittuihin asioihin. Riehakas Riesu on kovasta menojalasta huolimatta varustettu ihmisrakkaalla ja reippaalla luonteella, joten tästä kaverista on taatusti kasvamassa vielä mainio kaveri jollekin onnekkaalle!
Alla myös kuva Riesun emosta.
Viipurin koirat - Riesu 19.7.2019
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.