Soma

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pieni (alle 5 kg)
Syntymäaika: 1/2019

28.8.2019
Suloinen Soma muutti Suomeen toisen viipurilaisen kaveriksi!

2.8.2019
Soma sterilisoitiin.

28.6.2019
Pikkuinen Soma on nimensä mukainen tyttö - sievä, siro ja suloinen. Se on vielä hieman ujo, mutta kuitenkin utelias ja kiinnostunut vieraistakin ihmisistä.

Soma hylättiin loppukeväästä, ihan pienenä pentuna. Se päätyi Irinan tarhalle, missä se ensin sai asua Irinan kotipihan pentuaitauksessa. Kun se oli hieman tottunut laumaelämään eikä enää ollut aivan järkyttyneen peloissaan, siirrettiin se varsinaiselle tarhalle.

Kun tapasimme Soman ensimmäisen kerran kuukausi sitten, oli se hyvin arka ja peloissaan. Sitä ei aitauksessa juuri näkynyt, sillä se piiloutui kopin alle tai piharakennukseen. Aika on kuitenkin auttanut ja nyt Soma tulee jo itse varovasti tervehtimään. Silitykset ovat vielä hieman jännittäviä, mutta pieni häntä heiluu kuitenkin kovasti, kun sille juttelee ja viettää aitauksessa aikaa.

Syliin nostaminen oli Somasta luonnollisesti kovin outoa ja ihmeellistä. Se selvisi siitä kuitenkin hienosti, söi sylissä herkkuja ja katseli uteliaana ihmisiä. Kun se laskettiin takaisin alas, jatkoi se iloisesti jaloissa pyörimistä eikä siis enää yrittänyt piiloutua, vaikka tilanne sen mielestä olikin ollut jännittävä.

Soma asuu nyt isossa pentulaumassa, jossa se tulee hienosti toimeen toisten pentujen kanssa. Se on kuitenkin niin pieni, että se jää hyvin helposti isompien pentujen jalkoihin. Toivommekin, että sille löytyisi pian oma koti ja omistaja, että se pääsisi tarhalta pois isompien pentujen rajujen leikkien keskeltä.

Soma on kooltaan vielä hyvin pieni, pienempi kuin kuvatkaan ehkä antavat ymmärtää. Se on vielä pentu, joten se toki kasvaa vielä jonkin verran, mutta kooltaan se jää varmasti alle 10-kiloiseksi. Pienestä koostaan huolimatta se on oikea koira, joka tulee tarvitsemaan tapakasvatusta ja aktiivista elämää siinä missä isommatkin koirat. Soma ei siis halua vain korttelinkiertäjäksi tai sohvaperunaksi, vaan reippaaksi lenkkikaveriksi ja aktiiviseksi koirakaveriksi.

Koska Soma on hieman varovainen pentu, etsii se kotia kohtuullisen rauhalliselta alueelta. Reipas koirakaveri mallia näyttämässä olisi huippua. Pienten lasten perhe ei ole Somaa varten, vaan rauhallinen aikuiskoti sopisi sille parhaiten.

Viipurin koirat - Soma 8. & 23.6.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.