Flora
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 1/2019
5.8.2019
Flora sai kodin Helsingistä.
13.6.2019
Flora matkusti sijaiskotiin Helsinkiin opettelemaan kotikoiran elämää.
7.6.2019
Kaikki Floralta testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia.
Floralta testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens), babesioosi ja leishmanioosi. Lisäksi Viipruin Koirat testasi Floran rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0,5 IU/ml.
26.4.2019
Kaunis ja reipas Flora on sosiaalinen ja kiva tyttö. Floran jyhkeistä tassuista voinee päätellä, että tästä neidosta kasvaa aikuisena komia koira!
Tammikuun alussa venäläisessä sosiaalisessa mediassa kuulutettiin apua emokoiralle ja sen pennuille. Parrakas narttukoira oli ilmestynyt autokorjaamon pihapiiriin Pietarissa ja synnyttänyt siellä. Korjaamon työntekijöt olivat sanoneet, että antavat pennuille muutaman päivän aikaa ja sitten ne hukutetaan. Onneksi pennuille järjestyi kuitenkin kotihoitopaikka, jossa ne asuivat niin pikään, että ehtivät saamaan rokotukset useampaan kertaan jonka jälkeen ne muuttivat Olgan luokse. Pennut asuivat lapsiperheessä ja niiden kanssa harjoiteltiin myös hihnassa kävelemistä. Iloinen kuuden katras Fedra, Flora, Fanni, Falla, Fedo ja Fender ovat pian valmiita oman kodin valloitukseen.
Voi Floraa, herkkupussi oli liikaa. Flora nostettiin kuvausta varten kopin katolle, mutta nuoren neidin pasmat menivät aivan raiteiltaan eikä tyttö malttanut pysyä nahoissaan nanosekuntia pidempään. Flora vaikuttaa oikein iloiselta, ystävälliseltä ja reippaalta pennulta. Se ei säiky vieraita vaan juoksee samantien ottamaan selkoa tulijoista. Snuff snuff kuuluu, kun pieni nenä nuuhkuttaa uteliaalla pennun vimmalla lahkeita. Floran saa kaapattua syliin helposti, mutta hiukan meinaa olla pitelemistä tässä painavassa neitosessa. Oma koti, lelut, herkut ja pehmeä peti - sekä tietysti oma ihana ihminen. Niistä tämä tyttö haaveilee.
Florasta kasvaa aikuisena ainakin keskikokoinen tyttö. Ei mikään jätti, mutta ei tyttö miksikään ihan sintiksi ole jäämässä. Kaikkien sisarustensa tapaan Flora on reipas ja ihmisrakas pentu, joka voisi soveltua monenlaiseen perheeseen ja asuinympäristöön. Vaikka Floralla on jotain kokemusta esimerkiksi hihnakävelystä, on tulevan omistajan varauduttava opettamaan tytölle vielä monia kotikoirantaitoja, kuten yksin olemista ja sisäsiisteyttä. Olgan luona pennut asuvat ulkoaitauksessa ja ne ovat viettäneet tähänastisen elämänsä syntymästänsä saakka koiraseurassa. Tärkeintä on, että Floralle löytyy sitoutunut ja ymmärtäväinen omistaja, jolla riittää aikaa ja halua paneutua pennun sopeuttamiseen, kasvatukseen ja koulutukseen mahdollisista haasteista huolimatta.
Viipurin koirat - Flora 15.4.2019
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.