Alba
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: siro keskikokoinen
Syntymäaika: 1/2017
15.10.2017
Alba sai kodin Turusta.
5.10.2017
Alba kävi sterilisoitavana.
1.9.2017
Huikean kaunis Alba olisi jo valmis muuttamaan ikiomaan kotiin. Tällä hetkellä Alba on kotihoidossa Kirkkonummella.
Alba on kerrassaan mainiota kotikoira-ainesta, sillä se on reipas tyttö ja viihtyy hyvin ihmisten parissa. Alba tulee myös hienosti toimeen toisten koirien kanssa, joten tyttöä voi ajatella sekä toisen koiran kaveriksi että perheen ainokaiseksi. Alba on jo saanut vähän tuntumaa kotikoiran elämään, ja koska se on kotihoitopaikassa Suomessa, sitä pääsee tapaamaan ennen adoptiopäätöksen tekoa.
8.7.2017
Kuvankaunis Alba ilahduttaa hoitoperhettään Kirkkonummella.
Alba on nuori ja iloinen koira, joka kirmailee vauhdikkaasti hoitopaikan pihamaalla ja pitää kovasti ihmisistä. Alba on valmis muuttamaan omaan kotiin.
11.6.2017
Reipas ja rohkea Alba sai hoitopaikan Kirkkonummelta.
25.4.2017
Alba on suloinen, iloinen ja reipas tyttö. Se ei ujostele yhtään, vaan hakee huomiota jokaiselta tulijalta. Ja kukapa voisi kaunista Albaa vastustaa!
Alba ja sen sisko Aurora päätyivät hylättyinä pieninä pentuina Irinan tarhalle. Ne ovat kasvaneet pentutalossa nyt yli kolmikuisiksi kaunokaisiksi, ja myös luonteeltaan hyvin herttaisiksi. Tai ehkä enemmin aikamoisiksi vauhtimimmeiksi, sillä siskosten seurassa meininkiä piisaa!
Alba on ihmisrakas sydäntenmurskaaja. Se rakastaa kiivetä syliin, heiluttaa pientä häntäänsä tuhatta ja sataa ja koittaa lipaista edes vähän poskesta ja kädestä. Alba ei selvästikään tiedä mitään ihanampaa kuin saada jakaa edes pieni hetki ihmisten seurassa. Tarhalla ne hetket jäävät aina kovin lyhyiksi, mutta onneksi edes niitä lyhyitä hetkiä riittää tarhakävijöillä jaettavaksi pennuille.
Alba ja Aurora ovat melkoiset kaksoset. Kun ne pomppivat ympärillä, saa silmä olla melkoisen tarkkana, että erottaa kumpi on kumpi. Luonteeltaankin tytöt ovat yhtä reippaita ja ihmisrakkaita, joten valinnan vaikeus on ilmeinen, jos näistä siskoksista haaveilet!
Albasta kasvaa aikuisena keskikokoinen koira. Siitä tulee varmasti iloinen ja energinen lenkkikaveri, joka ei hyydy sateella eikä pakkasella. Siksi Alba etsii aktiivista omistajaa, joka jaksaa ja haluaa panostaa niin pitkiin ulkoilulenkkeihin kuin peruskoulutukseen ja erilaiseen aktivointiinkin.
Viipurin koirat - Alba 26.5.2017
Viipurin koirat - Alba 22.4.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.