Hetta

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: pieni (n. 35 cm, 9 kg)
Syntymäaika: 9/2016

28.8.2017
Ihana Hetta matkusti omaan kotiin Vaasaan.

12.8.2017
Herttainen Hetta matkusti Irinan tarhalta Suomeen ja kotihoitoon Tampereen seudulle.

Hetta saapui Irinan tarhalle kesällä, ja se sijoitettiin asumaan pentuaitaukseen. Pienikokoisena ja reippaana tyttönä Hetta sopi joukkoon hyvin vaikka olikin aitauskavereitaan vanhempi. Iloisen luonteen Hetta otti mukaansa Suomeen, ja sopeutuminen kotihoitopaikkaan onkin sujunut mainiosti. Hetta viihtyy sekä koira- että ihmisseurassa, mutta osaa rauhoittua makoilemaan myös itsekseen.

Pian vuoden täyttävässä Hetassa on nuoren koiran hassunkurisuutta, mutta se on selvästi ehtinyt kokea elämässään jo monenlaista. Suurikokoisista nisistä päätellen Hetta on synnyttänyt pentueen, jonka kohtalo on kuitenkin jäänyt arvoitukseksi. Tarhalle Hetta päätyi yksin. Hetta on hyvin hoikassa kunnossa ja syö kaiken ruokansa hotkimalla, joten se on selvästi joutunut pärjäämään liian vähällä ravinnolla. Ilmeisesti Hetalla ei silti ole ikäviä muistoja ihmisitä, niin paljon pieni koira pitää ihmisseurasta eikä arkaile miehiäkään, jotka monen viipurilaisen mielestä ovat pelottavia.

Hihnassa käveleminen onnistuu Hetalta hyvin, vaikka panta ja valjaat ovatkin tytön mielestä hiukan kummallisia kapistuksia. Sisäsiisteyttä harjoitellaan ahkerasti ja asiat tulevat jo melkein aina ulos. Hetta osaa jäädä itsekseen kun ihmiset lähtevät pois kotoa, eikä tytöllä ole ollut tarvetta haukahdella esimerkiksi ulkoa kuuluville äänille. Pesu ja kynsien leikkaus onnistuvat hyvin, ja muutenkin Hetta antaa käsitellä itseään luottavaisesti.

Hetta etsii kotia jossa sitoudutaan nuoreen koiraan koko sen elämän ajaksi. Pienestä koostaan huolimatta vilkas tyttö tahtoo joka päivä lenkille ja puuhamaan mukavia asioita oman perheen parissa. Hetta sopii ystävällisen koiran kaveriksi, mutta pärjää melko varmasti myös talouden ainoana koirana.

Hetan yhteyshenkilönä toimii Maija.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tai kotihoidossa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.