Katinka

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2015

23.10.2018
Katinkan, nyk. Anin kuulumisia omasta kodista:

"Katinka on asunut Suomessa jo puolitoista vuotta, ja sen kutsumanimi lyhentyi lopulta Aniksi. Paljon on ehditty yhdessä touhuta: Ani on päässyt vaeltamaan Lappiin, meren jäälle hiihtoretkille, jahtaamaan lampaita vakihoitopaikassaan ja koirakouluunkin, joka oli kovasti Anin mieleen, saihan siellä paljon nakkeja!

Ani on kotioloissa rauhallinen viilipytty, joka pitää kaikista ihmisistä, makaa bussissa mieluiten keskellä käytävää eikä ole moksiskaan, jos lenkillä ihasteleva lapsiparvi piirittää sen joka puolelta. Myös kaikkiin koiriin Ani suhtautuu ystävällisesti, vaikka on usein hiukan varautunut vieraampien ja rajumpien koirien seurassa. Erään epäonnisen koirakontaktin seurauksena Anilta lähti pieni palanen korvaa - toisesta korvastahan on puolikas jäänyt jo Venäjälle.

Anin suurin intohimo ovat puput ja peurat. Rusakon ilmestyessä näköpiiriin pupuhepuli on taattu ja hihnan toisesta päästä on täysi työ pidellä kiinni. Pitkään aikaan Ania ei uskaltanut pitää vapaana, mutta vähitellen luottamus on löytynyt ja muutettuamme maaseutumaisempaan ympäristöön Ani saa juosta päivittäin vapaana pelloilla ja metsikössä. Ani ei lähde kauas edes eläinten perässä, vaan tulee omilta retkiltään pian takaisin.

Muita Anin erityisiä harrastuksia ovat luiden hautaaminen (sänkyihin, nojatuoleihin tai pensaan juurelle) sekä lumessa ja ruohikossa kylpeminen. Vedestä Ani sen sijaan ei pidä ja on todistanut vain kerran olevansa uimataitoinen - kun se aiottiin jättää yksin rannalle!

Pupujen lisäksi ongelmana on ollut lähinnä lievä eroahdistus, joka ilmenee haukkumisena ja itkemisenä vähänkin kotia vieraammissa paikoissa. Ani on perso ruualle ja hamuaa suuhunsa joskus luvattomiakin herkkuja. Omaa tahtoa Anilta löytyy ja sillä on usein vahvoja mielipiteitä siitä, minne lenkillä pitäisi kääntyä (ei kotiin päin liian aikaisin!) ja kenen mukana lenkille ylipäätään voi lähteä. Mutta kaiken kaikkiaan Ani on ollut alusta asti kiltti ja helppo koira, joka saa helposti uusia ystäviä, sekä reipas retkikaveri ja rakas perheenjäsen. Ohikulkijat jaksavat ihastella erityisesti Anin tuuheaa häntää.

Ani on toiminut tukena ja turvana myös kahdelle Suomeen kotihoitoon tulleelle viipurilaispennulle ja sopiikin siihen tehtävään oikein hyvin. Ani on ollut terve ja eläinlääkärissä on käyty vain rokotuksilla sekä antibioottiresistenttien bakteerien tutkimuksessa."

11.5.2017
Katinka jäi hoitopaikkaansa asumaan.

30.4.2017
Kaunis Katinka sai hoitopaikan Helsingistä ja odottelee siellä kotiehdokkaita.

26.3.2017
Kultainen, lempeä, rauhallinen, ihmisrakas.. Katinkasta ei huonoa sanottavaa ole. Onkin vaikea ymmärtää, miksi joku on halunnut näin ihanasta koirasta eroon.

Emokoira Katinka ja sen viisi pentua KaliKarloKasparKastro ja Kiara elelivät ulkona tehdasalueen liepeillä. Ystävälliset ihmiset ruokkivat koiraperhettä aina silloin tällöin ja lopulta toimittivat koko pesueen Irinan tarhalle turvaan. Siellä Katinkakin nyt odottaa, mutta toivottavasti ei kauaa.

Katinka on hyvin lempeä, rauhallinen ja ihmisrakas tyttö, ja vaikka koiratarhalle joutuminen on varmasti ollut järkytys, on Katinka pärjännyt erinomaisesti. Se ei pentujensa tai muiden koirien hötkyilyistä välitä vaan suhtautuu menoon ihailtavan kärsivällisesti. Joku hyppää yli, toinen juoksee vauhdilla ali. Innokkaat aitauskaverit tuuppivat ja tönivät. Ei mitään reaktiota. Rauhassa Katinka siirtyy vain hiukan sivummalle katselemaan.

On vaikea uskoa ettei Katinkalla olisi joskus ollut omistajaa, sillä niin luottavaisesti ja ystävällisesti se suhtautuu ihmisiin. Tiineeksi tulleen narttukoiran hylkääminen ei valitettavasti ole harvinaista, ja ehkäpä siinä onkin syy Katinkan hylkäämiselle. Elämässä on tullut joskus muitakin vastoinkäymisiä, siitä kertoo oikeasta korvasta puuttuva palanen. Katinka on nuori koira ja ikää sillä voi olla muutaman vuoden verran - ehkä enemmän tai vähemmän. Kuka tietää.

Koska emme varmuudella tiedä millaisissa oloissa Katinka on joskus elänyt, täytyy tulevan omistajan olla ehdottoman valmis sitoutumaan Katinkan sopeuttamiseen. Sisäsiisteys, hihnassa kävely, yksin oleminen.. monet asiat ja kotikoiran tavat voivat olla sille uusia, koska kukaan ei välttämättä koskaan ole sille niitä opettanut. Rauhallinen Katinka ei turhia hauku ja voisi soveltua myös kerrostaloeläjäksi. Katinka haluaisi löytää jostain aivan tavallisen ja rakastavan kodin, missä sille olisi loppuelämäksi tarjolla rakkautta, huolenpitoa ja liikuntaa. Ja kaikkea kivaa yhdessäoloa oman ihmisen ja perheensä kanssa tietysti!

Katinka odottaa Viipurissa pikaista yhteydenottoa!

Viipurin koirat - Katinka 25.3.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.