Lari

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 12/2016

21.5.2017
Lari muutti omaan kotiin Helsinkiin.

10.5.2017
Lari-ihanainen sai hoitopaikan Espoosta.

29.3.2017
Lari on mainio pieni terrierin alku: avoin, utelias ja myös melkoisen energinen: aktiivisen koiraihmisen unelmakaveri!

Terrierisekoitus Liia ja sen pojat LakuLari ja Late päätyivät Irinan tarhalle lopputalvesta. Emo Liia oli synnyttänyt pennut heinälatoon lähelle tarhaa. Liian huomattiin liikkuvan jo aiemmin tarhan läheisyydessä, mutta meni aikaa, että pentujen sijainti saatiin selville. Onneksi niin kuitenkin kävi ja Liia pentuineen saatiin turvaan. Koko porukka onkin nyt iloista ja reipasta sakkia, eikä niitä ole tarhalla asuminenkaan saanut arastelemaan - päinvastoin, ne ottavat ilon irti jokaisen uuden ihmisen tapaamisesta!

Lari on kerrassaan mainio poika: avoin, utelias ja myös melkoisen energinen! Terrierisekoitukset harvoin ovat sohvaperunoiden sukua, eikä Larikaan tee asiassa poikkeusta. Mutta sehän vain hauskaa, että koirasta löytyy energiaa!

Pentujen emo Liia on kooltaan pieni keskikokoinen, noin 45 cm korkea. Pentujen isästä ei tokikaan ole tietoa, mutta luulemme, etteivät pennutkaan kasva ihan jättiläisiksi. Lari etsiikin kotia, jossa sosiaalinen ja reipas poika pääsisi toteuttamaan kaikkea kivaa: päivittäisiä pitkiä lenkkejä, mukavia arkitottelevaisuusharjoituksia, koirakavereiden kanssa leikkimistä ja tietysti paljon seurustelua omien ihmisten kanssa.

Koska Lari on elänyt ensimmäiset kuukautensa varsin rajatussa ympäristössä, tulee sitä takuulla ihmetyttämään monet arkisetkin asiat. Lari vaikuttaa kuitenkin niin reippaalta ja uteliaalta pojalta, että eiköhän totu kaikkeen uuteen varsin nopeasti. Aina on kuitenkin tärkeää, että kodissa osataan edetä koiran tahdissa - tutustutaan rauhassa ja kerätään positiivisia kokemuksia. Jos olet varma, että pysyt tämän vauhdikkaan pojan kelkassa ja jaksat opastaa sitä matkalla fiksuksi koirakansalaiseksi, odottaa Lari yhteydenottoa! 

Viipurin koirat - Lari 25.3.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.