Lottie

Sukupuoli: narttu
Koko: pieni keskikokoinen (n. 30 cm)
Syntymäaika: 4/2016

31.3.2017
Lottie muutti omaan kotiin Saloon.

8.3.2017
Lottie lähettää terveisiä hoitopaikastaan Kouvolan seudulta ja ihmettelee minne kaikki tytön hakemukset ovat hukkuneet?

"Lotte on reipastunut kotihoidossa kovasti, ja hoitajan perheen kanssa arkuudesta ei ole enää tietoakaan. Päinvastoin pikku-neiti on varsinainen syliin pyrkivä ilopilleri. Ulkoilukin on Lottesta kivaa, ja eteenpäin mennään vauhdikkaasti kelillä kun kelillä. Edelleen kuitenkin monet lenkeillä vastaantulevat vieraat koirat jännittävät Lottea, joka alkaa haukkua ja hyppiä hihnassa. Jos vieras koira osoittautuu ystävälliseksi ja sosiaaliseksi niin Lotte innostuu kovastikin tekemään tuttavuutta ja leikkimään.

Aidatulla pihalla samankokoisen tutun koiran kanssa leikit sujuvat oikein hienosti, ja hoitajan oman keskikokoisen vanhemman koiran kanssa tulevat hyvin toimeen. Alussa kovinkin pienet äänet saivat Loten kommentoimaan, mutta nyt niihin on jo jonkin verran totuttu, mutta edelleen Lotte on hieman haukkuherkkä. Yksin oloa on harjoiteltu, ja se sujuu ongelmitta, mutta koko työpäivän pituutta ei Lotte vielä ole ollut yksin. Sisäsiisteyskin on aika hyvin hallussa.

Vieraisiin Lotte suhtautuu vielä hieman varautuneesti, joten Loten pitäisi saada rauhassa tutustua uuteen omistajaan ja kodissa jo mahdollisesti olevaan koirakaveriin, useammalla, kotihoitajan luona tapahtuvalla vierailulla. Lotte on ihastuttava pieni vipeltäjä, joka osaa viihdyttää itseään leikkimällä hurjia murinaleikkejä pehmoleluillaan, mutta koirakaveri olisi varmasti tälle pienelle ilopillerille plussaa."

Lottien kyselyihin vastaa Noora. Täytä ensin adoptiohakemus ja ota sitten Nooraan yhteyttä. Nooran tavoittaa numerosta 040 834 2427 ma-pe klo 15-16. Tutustu ehdottomasti myös adoptio-ohjeisiin.

2.2.2017
Lottie matkasi Suomeen harjoittelemaan kotikoiran elämää ja ottaa kotiehdokkaita vastaan Kouvolan seudulla.

22.1.2017
Lottie on hyvin kaunis ja pikkuinen tyttö. Se ujostelee vieraita ihmisiä paljon, joten Lottie etsii ymmärtäväistä ja rauhallista omistajaa.

Lottie ja sen siskot LyraLindy ja Lise syntyivät huhtikuun viimeisinä päivinä vanhan miehen koiralle ei-toivottuina pentuina. Mies ei onnistunut löytämään pennuille mistään koteja, joten ne päätyivät Olgan hoiviin loppusyksystä. Siskokset ovat kaikki varsin kompaktin kokoisia.

Lottie on mahdottoman suloinen tyttö eripari korvineen ja silkkisine turkkeineen. Se on Olgan pentulauman pienin, mutta pärjää silti hyvin isompien pentujen joukossa. Lottie on oppinut sosiaaliseksi tytöksi toisten koirien suhteen, vaikka vieraat ihmiset ovatkin sille kovin jännittävä asia.

Lottie ei uskalla lähestyä uusia ihmisiä juuri lainkaan ja onkin siskoksista paitsi pienin, myös ujoin. Se kuljeskelee pienen etäisyyden päässä ja jos siihen kiinnittää huomiota, väistää se heti kauemmas. Olgan se antaa kuitenkin nostaa itsensä syliin. Sen jälkeen Lottie suostuu olemaan vieraankin ihmisen sylissä, vaikka tilanne sitä kovasti jännittääkin.

Lottie vaikuttaa hyvin sympaattiselta tytöltä, joka kaipaisi ymmärtäväistä omistajaa ohjaamaan sitä eteenpäin elämässä. Lottien uudessa kodissa tulee olla myös koirakaveri, joka voi näyttää sille mallia ja tuoda turvaa ihan arkisissa asioissakin. Lottie kaipaa myös asuinympäristöltään rauhallisuutta.

Lottien muuttaessa uuteen kotiin tulee muistaa se, että aluksi kaikki uudet asiat tulevat varmasti jännittämään Lottieta paljonkin. Se tulee tarvitsemaan rauhallista totuttamista ja koiran tahdissa etenemistä, jotta jännittävät asiat muuttuvat sen elämässä arkisiksi. Ja vaikka Lottie on jo noin 8 kuukauden ikäinen, ei sillä ole kokemusta esimerkiksi sisäsiisteyden harjoittelusta tai hihnassa kulkemisesta. Siksi myös arkisten perusasioiden opettelua tulee kuulumaan runsaasti ohjelmaan Lottien kotiuduttua. Mutta kunhan Lottien luottamuksen voittaa, tulee siitä varmasti kultainen ja iloinen koirakaveri omistajalleen.

Viipurin koirat - Lottie 20.1.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.