Ljuba

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (alle 50 cm)
Syntymäaika: 2015

9.2.2017
Ljuba sai oman kodin!

6.1.2017
Persoonallinen Ljuba on hassu tyttö. Aluksi sitä ujostuttaa, mutta kun tutustumme paremmin, muuttuu se hyvin aurinkoiseksi tytöksi.

Ljuba ja Ljusja ovat lähtöisin samasta paikasta. Niiden omistaja oli vanha nainen, joka halvaantui eikä enää kyennyt huolehtimaan koiristaan. Naisen naapuri toi tytöt Irinan tarhalle. Emme tiedä, ovatko ne mitä sukua keskenään, mutta ulkoisesti ne ovat niin samannäköisiä, että voisivat hyvin olla siskoksia.

Ljuba suhtautuu aluksi vähän ujosti uusiin ihmisiin, mutta saatuaan hetken tutustua se muuttuu huomattavan ilahtuneeksi ihmisistä. Erityisesti, jos Ljusja on sen tukena tutustumisessa, rentoutuu Ljuba nopeammin ja hännän vispaamisesta ei tule pian loppua. Rentouduttuaan Ljuba antaa myös rapsutella, vaikkakin se on niin innoissaan, ettei malta pysähtyä kovinkaan pitkäksi aikaa siliteltäväksi.

Ljuba vaikuttaa kaksikosta hieman vilkkaammalta. Sen silmistä paistaa pilke, kunhan se on saanut rauhassa tutustua ja ystävystyä uusien ihmisten kanssa. Oletettavaa onkin, että kotiuduttuaan Ljuba elämäniloinen tyttö, joka kaipaa aktiivista tekemistä ja liikuntaa, ettei tylsistyminen pääse iskemään.

Ljuba tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Koska se näyttää ottavan paljon tukea ja mallia toisista koirista, olisi toivottavaa, että uudessa kodissa olisi koirakaveri odottamassa. Ljuba ei selvästi ole kovinkaan tottunut käsittelyyn ja jännittää sitä, joten uudella omistajalla tulee olla myös pitkäjänteisyyttä ja rauhallisuutta Ljuban totuttamiseen uusiin asioihin. Toivommekin, että Ljuban omistajalla olisi aiempaa kokemusta koiran sopeuttamisesta uuteen kotiin, sillä Ljuba tulee todennäköisesti tarvitsemaan harjoitusta monissa asioissa: esimerkiksi hihnassa käveleminen ja yksinjääminen voivat olla sille aivan uusia juttuja.

Vaikka Ljuba on mahdottoman suloinen tyttö, ei sen ulkonäön saa siis antaa viedä mukanaan, vaan kodintarjoamista tulee harkita aivan yhtä tarkoin kuin mille tahansa muulle koiralle: Ljuba haluaa sitoutuneen omistajan, joka on valmis kulkemaan sen rinnalla yhtä uskollisesti kuin Ljubakin omistautuu omalle ihmiselleen.

Ljuba iäksi on arvioitu noin kaksi vuotta, mutta ikää saattaa olla myös hieman enemmän tai vähemmän. Ljuban pehmeä ja pitkähkö turkki tulee vaatimaan säännöllistä hoitamista.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.