Larissa

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2017

23.11.2017
Larissa sai kodin Pälkäneeltä.

14.9.2017
Larissa on iloinen ja ihmisrakas vipeltäjä! Sateisena syyskuun viikonloppuna pieni Larissa saa nauttia ihmisistä ympärillään, mutta muuten jokainen päivä on yhtä ankea.

Pentuparakissa Irinan tarhan perällä kymmenet pikkuiset odottavat pääsyä omiin koteihin. Larissa on kevään pentuja ja tarhalle se on päätynyt kesällä. Syytä hylkäämiselle emme tiedä, mutta nyt Larissalla on kuitenkin mahdollisuus kunnolliseen kotiin Suomesta. Oman kodin löytäminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Toinen toistaan suloisempia pentuja piisaa eikä Larissa voi kuin toivoa, että oikea ihminen osuisi kohdalle ja huomaisi juuri sen.

Larissa on kovin suloinen tyttö, niin luonteensa kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Ihmisistä se ilahtuu suunnattomasti ja mielellään tulla tepsuttaa samantien tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa. Mistään arkailijasta ei siis ole tietoakaan. Sylissä oleminen jännittää ja sen ymmärtää, sillä käsittelyyn ja sylittelyyn Larissa tuskin on liiemmin saanut tottua. Larissa vaikuttaa reippaalta, luottavaiselta ja pirteältä tytöltä, joka haluaisi jo kovasti aloittaa tarhakoirasta kotikoiraksi -opinnot!

Vaikka Larissa on tarhalla reipas, tulee uuteen kotiin muuton yhteydessä vastaan takuulla uusia ja pelottavia tilanteita. Larissa haluaakin tutustua jännittäviin juttuihin rauhallisesti ymmärtäväisen ihmisen opastuksella. Sisäsiisteyttä, yksin olemista ja hihnassa kulkemista täytyy harjoitella monien muiden asioiden ohella. Mietithän tarkoin omia resurssejasi, sillä Larissa haluaa muuttaa vain siihen sitoutuneeseen loppuelämän kotiin! Mikäli Sinulla olisi sellainen Larissaa odottamassa, hauska partatyttö olisi valmiina jo loikkaamaan Suomen puolelle!

Viipurin koirat - Larissa 21.10.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.