Velvet

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2017

25.10.2017
Velvet muutti omaan kotiin Helsinkiin.

28.9.2017
Velvetiä onnisti kun se muutti kolealta tarhalta Suomeen hoitopaikkaan. Velvetin hoitopaikka sijaitsee pk-seudulla.

Varovainen mutta mahdottoman kiltti Velvet on nyt viikon ajan ihmetellyt kotikoiran elämää hoitopaikassaan. Alkuun poika oli kovin häkeltynyt ja istuskeli huolestuneena kurkkien milloin mistäkin nurkasta, mutta jo viikossa Velvet on näyttänyt mallia pienen pennun iloisista leikkihepuleista ja konnankoukuista. 

Velvetin hoitopaikassa on tällä hetkellä viisi muuta koiraa, joista suurin osa on uroksia. Koirakaverit ovatkin olleet suureksi avuksi kun pieni Velvet on ihmetellyt uutta ympäristöään. Reippaiden kavereiden esimerkistä myös Velvet on saanut hiljalleen huomata, että elämässä voi olla paljon iloisia ja ihania asioita eikä ihmisiä tarvitse pelätä. Onkin ollut mahtavaa nähdä, kuinka ujo ja varovainen poika on aivan riemuissaan painimassa muiden koirien kanssa ja ottaa kovia spurtteja häntä kippuralla niin että lattia tömisee. 

Velvet on toistaiseksi tehnyt lenkkejä rauhallisessa ympäristössä lähimetsässä. Ulkona oleminen on pojasta mahdottoman kivaa, ja Velvet paineleekin pitkin polkuja häntä pystyssä ja nenä maassa. Väliin mahtuu aina pieniä hepuleita jos koirakavereita on matkassa. Muutaman kerran Velvet on tepastellut autotien varressa eivätkä muut liikkujat tai autot häirinneet juurikaan Velvetin ulkoilua. Sisäsiisti Velvet ei vielä ole, mutta kunhan ahkeria harjoituksia jatketaan myös uudessa kodissa tajuaa poika varmasti juonen.

Velvetin hoitopaikassa on lapsia ja yhteiselo pienten ihmisten kanssa sujuu hyvin. Velvet tietää jo mistä suunnasta melu tulee ja pysyttelee hiukan etäämmällä. Liikkuvia ihmisiä, olivatpa ne lapsia tai aikuisia, Velvet vielä hieman varoo. Usein poika kuitenkin makoilee pöydän alla jaloissa, sohvalla vieressä ja jos sängyssä vain olisi tilaa, haluaisi Velvetkin tulla sinne nukkumaan. Hoitopaikan kissan Velvet on tavannut useita kertoja ja uteliaasti katsellut ja haistellut ihmeellistä otusta.

Velvet on hieman varovainen pentu, mutta jo viikossa edistys on ollut valtavaa. Vaikkei se vielä ole omaehtoisesti montaa kertaa tullut itse rapsuteltavaksi, hakeutuu se silti mieluusti ihmisten läheisyyteen ja nukahtaa vaikka kainaloon unille. Ainakaan toistaiseksi Velvet ei ole valmis muuttamaan kovin vilkkaalle seudulle, ja koirakaverikin uudessa kodissa olisi plussaa. Uuden ihmisen on ymmärrettävä antaa Velvetille kaikki aika minkä se tarvitsee reipastuakseen, ja tukea ja turvaa silloin kun poika sitä kaipaa. Velvet haluaa löytää ihmisen, joka on valmis jatkamaan pojan sopeuttamista ja kasvattamaan sen luottamusta ihmisiin - kaikki vaiva on varmasti sen arvoista!

Velvet painaa tällä hetkellä himpun verran yli 12 kg.

17.8.2017
Kaunis Velvet katselee vieraita ensin sivusta, mutta huomattuaan kuinka muut pennut kiehnäävät onnessaan rapsuttajien kainalossa uskaltautuu sekin tervehtimään.

Iloinen nelikko VivaldiVerdi, Velvet ja Velma tuotiin tarhalle kesällä. Ne olivat ei-toivottuja pentuja ja niiden emo steriloimaton kotikoira. Emokoiran omistaja ei ollut selvästikään kiinnostunut huolehtimaan pennuista, ja ellei niille olisi löytynyt Irinan tarhalta paikkaa, vaeltelisivat pienokaiset syksyllä luultavasti kadulla oman onnensa nojassa. Niinpä nelikko muutti tarhalle ja niiden emo steriloitiin. Tarhanpitäjä Irinan mukaan emokoira on ollut jonkin sortin metsästyskoira. Rodusta ei kuitenkaan ole varmuutta ja voihan myös sekarotuinen koira olla metsästyskoira. Isästäkään ei ole tietoa, joten arvailujen varaan jää näiden pienokaisten perimä.

Velvet on ystävällisen ja kiltin oloinen poika. Sillä vain menee hetki pohtia onko varmasti turvallista lähestyä vieraita omaehtoisesti, mutta katseltuaan muilta mallia ei Velvet tahdo jäädä ilman rapsutuksia. Se tuleekin kainosti nuuhkimaan vieraita lähempää ja antaa silitellä itseään. Velvetin saa helposti nostettua syliin, jossa se nuuhkuttelee varovaisesti ihmistä ja lopulta painautuu huojentuneena vasten rintaa. Taitaa poika olla aika tyytyväinen sylipaikan turvasta ja lämmöstä. Muiden pentujen kanssa Velvet tulee hyvin toimeen eikä ainakaan vielä vaikuta miltään rasavilliltä viikarilta vaan rauhalliselta pennulta.

Emme tiedä ovatko sisarukset saaneet elää milloinkaan sisällä vai ovatko ne syntyneet ja varttuneet pihalla. Oli niin tai näin, edessä on aloitus alkeista. Uusissa ja jännittävissä tilanteissa tarvitaan rauhallista opastusta ja tukea. Pennut eivät tiedä mitään sisäsiisteydestä, hihnassa kulkemisesta tai yksinolemisesta, joten näitä ja muita taitoja täytyy varautua ahkerasti harjoittelemaan. Sopeutuminen voi viedä aikaa, ja uudelta omistajalta on sen lisäksi löydyttävä kärsivällisyyttä ja motivaatiota.

Velvet on mitä suloisin koirapoika, ja toivomme kovasti että pieni onnistuisi löytämään oman rakastavan kodin - mitä nopeammin, sen parempi!

Viipurin koirat - Velvet 19.8.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus