Unikko
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2/2016
26.3.2017
Unikko sai kodin Helsingistä.
10.3.2017
Kaunis ja herkkä Unikko on jo reipastunut kotihoidossa ja odottelee kotiehdokkaita Jyväskylän suunnalla.
Unikko oli hoitopaikkaan saapuessaan ujo tyttö, mutta rohkaistuu sitä mukaa kun uusi ympäristö käy tutummaksi. Erityisesti Unikko viihtyy koiraseurassa, ja hoitopaikassa kyläilevä koirakaveri onkin tytölle kovasti mieleen. Kotihoitaja kertoo Unikon kuulumiset:
Unikko hallitsee jo hienosti sekä hihnakävelyn että sisäsiisteyden perusteet. Yksinjääminen kotiin ei ole Unikolle ongelma. Ihmiset ovat Unikon mielestä ihan mukavia, joskin miehiä se saattaa hieman arastella. Ihmiseen tutustuessa Unikon häntä heiluu puolelta toiselle tervehdykseksi, ja kieli lipoo pusuja pitkin ihmisen kasvoja. Rapsutusten aikana Unikko painaa poskensa ihmisen kämmentä vasten ja painaa päänsä alas onnellisena hellyydestä. Unikko on pesty nyt kahdesti kylpyammeessa. Hän antaa nostaa itsensä ammeeseen ja istuu nätisti vesisuihkun alla. Kuivauskin sujuu huoletta.
Toisten koirien seura on Unikolle tärkeää. Koiratuttava Karosta Unikko on saanut itselleen sen ihanan isosiskon, jonka kanssa voi telmiä, eikä samasta kupista syönti tai juonti haittaa! Lelutkin tulee jaettua reilusti ilman tappeluja. Koirapuistossa kavereiden kanssa leikkiminen on Unikon mielestä maailman ihaninta, ja se turvaa niin paljon muihin koiriin, että koirakaveri olisi Unikon tulevassa kodissa aika ehdoton juttu. Kotihoitopaikassa Unikolla on kavereina kissoja, joita Unikko hieman jännittää, mutta muuten yhteiselo kissojen kanssa sujuu hyvin.
15.2.2017
Kaunis Unikko pääsi viimein pois Viipurin pakkasista ja asustaa nyt hoitopaikassa Jyväskylässä.
Unikolla riittää ihmeteltävää uudessa ympäristössä, sillä tyttö ehti kasvaa tarhalla koko pentuikänsä ja alkaa nyt olla jo aikuinen koira. Kotielämään tutustuminen on suuresta muutoksesta huolimatta hyvällä alulla. Unikko pitää kovasti ihmisistä mutta turvaa erityisen paljon koirakavereihin, joten tytölle etsitäänkin ensisijaisesti kotia jossa on toinen koira.
10.11.2016
Unikosta on kasvanut mahdottoman kaunis tyttö. Luonteeltaan Unikko on hyvin ystävällinen ja utelias, mutta ajoittain se vähän jännittää ihmisen kosketusta.
Unikko hyppii innoissaan portin takana, kun se huomaa lähestyvät ihmiset. Häntä heiluu ja käpälät lätkivät rinnuksille. Unikkoa saa kyllä rapsutella, mutta välillä sitä alkaa jännittää ja silloin se katsoo parhaaksi ottaa muutaman askeleen taaksepäin. Muiden koirien kanssa peuhataan ensilumessa niin että huiskis vaan! Unikko muuttaisikin mieluiten koirakaverilliseen kotiin, jossa olisi reipas kaveri näyttämässä mallia. Saadessaan oman rakastavan ihmisen ja kodin emme epäile, etteikö tytön pieni jännitys katoaisi. Rauhallisissa käsissä Unikosta kuoriutuukin vielä varmasti rapsutuksia rakastava halikaveri!
Viipurin koirat - Unikko 9.11.2016
20.6.2016
Pieni Unikko on alkuun kuin ujo ketunpoika, joka huomattuaan ihmiset kivoiksi tyypeiksi riemastuu valtavasti ja juoksee hakemaan rapsutuksia!
Siskokset Apila, Unikko, Esikko ja Vuokko päätyivät Irinan tarhalle alkukesällä. Tavatessamme ensimmäistä kertaa siskokset olivat laihoja ja fyysisesti heikkokuntoisia, vaikkakin iloisia ja riemuissaan ihmisistä. Osa niistä oli myös ollut hoidettavana paikallisella eläinlääkäriklinikalla. Pentujen asumuksena toimi pieni vaja, jossa ne saivat olla suojassa sateelta ja tuulelta kavereinaan lauma kissoja. Nyt siskokset ovat muuttaneet ulkoaitaukseen muiden pentujen kavereiksi. Toivottavasti seuraavaksi olisi tiedossa se kaikkein paras asia - nimittäin muutto ikiomaan kotiin!
Unikko on alkuun kaino tyttö, joka tuumii millähän asialla nämä vieraat ihmiset mahtavat olla. Kun selviää, että tarjolla on herkullista ruokaa ja rapsutuksia, on Unikko sitä mieltä, että selvä homma, täältä tullaan. Unikko vaikuttaa hyvin ystävälliseltä ja rauhalliselta tytöltä, joka ei yritä saada itseänsä huomatuksi keinolla millä hyvänsä. Jos tyttö huomataan, on se mahdottoman kiva juttu. Ellei niin käy, ihmettelee Unikko menoa vähän matkan päässä uteliaana katsellen. Sateisella säällä Unikko viihtyy hyvin sisällä lämpimässä mökissä muiden pentujen kanssa eikä rieku sateessa ulkona ihmisten ympärillä riehakkaampien pentujen tavoin. Unikko on hyvin sympaattinen tyttö, toivottavasti hyvä loppuelämän koti löytyisi pian.
Kuulemamme mukaan siskokset ovat peräisin maatilalta. Ne voivat hyvin olla vapaana elävien kotikoirien jälkeläisiä, mutta niistä on ei toivottuina-pentuina haluttu eroon. Kovin hyvää huolta niistä ei ainakaan ole pidetty. Kotikoiran maailmassa riittää uusia asioita eikä Unikolla välttämättä ole minkäänlaista kokemusta sisällä asumisesta. Hihnassa kulkeminen voi jännittää, yksin oleminen pelottaa ja sisäsiisteys vaatia harjoittelua. Unikko haluaakin muuttaa vain sellaisen ihmisen luokse, joka ymmärtää sitoutumisen merkityksen ja jolla on aikaa pienen pennun sopeuttamiseen.
Siro Unikko jäänee keskikokoiseksi tai himpun verran pienemmäksi aikuisena.
Viipurin koirat - Unikko 1.7.2016
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.