Hermanni

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 11/2016

7.4.2017
Iloinen Hermanni löysi kodin Lappeenrannasta.

16.3.2017
Hermanni pääsi Suomeen ja odottaa omaa kotia hoitopaikassaan Joutsenossa.

Hermannin yhteyshenkilönä toimii Tessa.

23.2.2017
Hermanni on utelias ja ystävällinen poika, mutta sylissä istuminen on vielä kovin jännittävää ja paljon reippaammin tuttavuutta uskalletaankin tehdä maasta käsin.

Pieni partasuu-poika on innoissaan menossa mukana ja onnesta häkeltyneenä se säntäilee muiden pentujen kanssa ihmisen luota toiselle. Hermanni on kovin ystävällinen ja liikuttava ilmestys, mutta sylissä oleminen vielä jännittää kovin. Eipä ole Hermanni tainnut juuri tottua ihmisten käsittelyyn, joten mikään ihme se ei ole. Päästessään alas maahan saa poika valtavan ilon puuskan ja rohkeasti pienet tassut kurkottelevat uudestaan syliin. Hermanni saa toistaiseksi asua pienessä mökissä Irinan tarhalla ja asuinkavereina sillä on muita pentuja, joiden kanssa se tulee hyvin toimeen.

Hermannin menneisyydestä ei ole tietoa. Jostain poika on tarhalle ilmestynyt. Onni kuitenkin niin päin, sillä nyt sillä on mahdollisuus päästä kunnolliseen ja rakastavaan kotiin kasvamaan iloiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi koiraksi. Hermannilla tuskin on kokemusta kotikoirana olosta ja monet asiat ja tilanteet ovat sille uusia ja jännittäviä - osa pelottaviakin. Koirakaveri näyttämässä mallia ja antamassa tukea olisi varmasti Hermannista huippujuttu! Omalta ihmiseltään Hermanni toivoo ymmärrystä ja aikaa kaiken uuden opetteluun. Harjoitus tekee mestarin, niinhän? Paljon aikaa, rakkautta, kehuja ja palkitsemista, sillä hyvä tulee.

Viipurin koirat - Hermanni 18.2.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.