Ljusja

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (alle 50 cm)
Syntymäaika: 2015

23.3.2017
Ljusja sai kodin Pornaisista.

6.1.2017
Ljusja on vähän totinen tyttö. Kuitenkin kun siihen tutustuu, löytyy kuoren alta rauhallinen ja ystävällinen koira.

Ljusja ja Ljuba ovat lähtöisin samasta paikasta. Niiden omistaja oli vanha nainen, joka halvaantui eikä enää kyennyt huolehtimaan koiristaan. Naisen naapuri toi tytöt Irinan tarhalle. Emme tiedä, ovatko ne mitä sukua keskenään, mutta ulkoisesti ne ovat niin samannäköisiä, että voisivat hyvin olla siskoksia.

Ljusja antaa aluksi itsestään varsin tosikon vaikutelman: se haukkuu häkin verkon takana ja ilme on vakava. Hetken tuumittuani ja seurattuani sen käytöstä menen häkkiin sisään. Ljusja tulee haistelemaan käsiäni varoen, ja se katselee kulmiensa alta tarkkaan. Sen täytyy selvästi hetki sulatella ja päättää, olenko sen luottamuksen arvoinen. Varsin nopeasti Ljusja tulee kuitenkin hyväksyvään lopputulokseen ja saan kunnian aloittaa tytön rapsuttelun. Ljusja vaikuttaakin sympaattiselta, rauhalliselta ja ystävälliseltä tytöltä, kunhan se saa aikaa tutustua omaan tahtiinsa.

Ljusja ei selvästi ole kovinkaan tottunut käsittelyyn. Se antaa kuitenkin kiltisti käydä itsensä läpi, kun rapsuttelen sitä joka paikasta ja nostan osittain syliinikin. Tilanne selvästi jännittää sitä, mutta kuitenkin se suhtautuu asiaan tyynesti. Selvää kuitenkin on, että uudella omistajalla tulee olla myös pitkäjänteisyyttä ja rauhallisuutta Ljusjan totuttamiseen uusiin asioihin. Toivommekin, että Ljusjan omistajalla olisi aiempaa kokemusta koiran sopeuttamisesta uuteen kotiin, sillä Ljusja tulee todennäköisesti tarvitsemaan harjoitusta monissa asioissa: esimerkiksi hihnassa käveleminen ja yksinjääminen voivat olla sille aivan uusia juttuja. Voi myös olla, että Ljusja tulee suhtautumaan kotiin tuleviin vieraisiin varsin varautuneesti.

Ljusja jakaa häkkinsä Ljuban sekä ison uroksen kanssa. Tässä porukassa Ljusja tulee hyvin toimeen, joten ainakin uroskoira sopisi sille kaveriksi, miksei myös ystävällinen narttukin. Reipas koirakaveri olisi varmasti myös hyödyksi uuteen kotiin sopeutumisessa ja mallina jännittävissä tilanteissa.

Vaikka Ljusja on mahdottoman suloinen tyttö, ei sen ulkonäön saa siis antaa viedä mukanaan, vaan kodintarjoamista tulee harkita aivan yhtä tarkoin kuin mille tahansa muulle koiralle: Ljusja haluaa sitoutuneen omistajan, joka on valmis kulkemaan sen rinnalla yhtä uskollisesti kuin Ljusjakin omistautuu omalle ihmiselleen.

Ljusjan iäksi on arvioitu noin kaksi vuotta, mutta ikää saattaa olla myös hieman enemmän tai vähemmän. Ljusjan pehmeä ja pitkähkö turkki tulee vaatimaan säännöllistä hoitamista.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.