Miriam
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 1/2017
31.5.2017
Miriam sai kodin Vantaalta.
11.5.2017
Liikuttava Miriam on ihana tyttö. Miriam tulee reippaasti tervehtimään tarhavieraita ja olisi valmis samantien jatkamaan matkaa omaan kotiin.
Sisarusviisikko Miriam, Melanie, Monroe, Metka ja Marley päätyivät keväällä aivan pieninä pentuina Irinan tarhalle. Viisikon elämän ensivaiheista ei ole tietoa, mutta luultavasti ei-toivotusta pentueesta haluttiin eroon ja vastaus löytyi Irinan koiratarhalta. Nyt pennuilla on kuitenkin mahdollisuus parempaan elämään, ja toivottavasti sellainen odottaisi kaikkia Suomessa.
Sydän ei voi olla sulamatta kun suloista Miriamia katselee. Tyttö on ystävällinen ja ihmisrakas. Reippaasti se tepsuttaa luokse ja katsoo kauniilla silmillään tarhavieraita. Vaikka ei olla ennen tavattu, on Miriam onnessaan huomiosta ja seurasta eikä turhia tuumaile. Jokainen sekunti ihmisten kanssa on kallisarvoinen! Miriam vaikuttaa sosiaaliselta ja avoimelta pennulta, joka tulee hyvin juttuun muiden pentujen kanssa.
Miriam on toki suloinen tyttö, mutta sopeutuminen ja uusien asioiden opiskelu vaatii kärsivällisyyttä ja vie aikaa. Hermotkin saattavat joskus joutua koetukselle. Miriam ei tiedä mitään kotikoiran tavoista, sillä se ei ole milloinkaan elänyt sisätiloissa. Kaikkia asioita on lähdettävä harjoittelemaan alusta alkaen, kuten sisäsiisteyttä, hihnassa kävelemistä ja yksin olemista. Miriam haluaisi jo pian päästä opettelemaan, näkemään ja kokemaan kaikkea uutta, mutta ensin pitäisi pienen löytää koti jostain itselleen. Löytyisikö se kenties sinun luotasi?
Viipurin koirat - Parakin pentuja 22.4.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.