Charlie

Sukupuoli: uros
Koko: pienehkö
Syntymäaika: 2015

1.12.2016
Charlie sai kodin Espoosta.

4.10.2016
Mustien pentujen joukossa suhaa joku joka ei kuulu joukkoon: lyttynaamainen pieni Charlie se siellä vaan yrittää raivata tietään ihmisten luokse.

Viipurissa tarhalla kohtaa harvemmin lyttynaamaisia koiria, mutta lokakuinen päivä on näköjään poikkeus. Charlie oli kuulemamme mukaan löytynyt rautatieasemalta harhailemasta ilman omistajaa. Yksinään tallustava pikkukoira ei ollut sen enempää kiinnostanut ketään, joten Charlie toimitettiin Irinan tarhalle.

Charlie asuu tällä hetkellä pentutalossa ja taitaapa pikkumies itsekin olla aika nuori vielä. Hampaat on valkoiset ja suht siistit sekä olemus muutenkin melko nuorekas. Charlie vaikuttaa reippaalta pojalta ja ihmisten lähelle se hakeutuu mielellään. Rapsutukset ja herkut maistuvat. Sylissä istutaan nätisti, mutta eihän siinä kovin kauaa malteta paikallaan pysyä kun taas pitäisi olla jo menossa. Muiden samassa aitauksessa olevien pentujen kanssa Charlie vaikuttaisi tulevan hyvin juttuun.

Charlie on nuori koira ja ikää sillä voi arviolta olla vuoden verran. Ehkä jopa vähemmän, mutta tuskin ainakaan paljon enempää. Lyhytturkkisena koirana tarhaelo on Charlielle vaikeaa ja kylmyys tuntuu varmasti jo nyt. Charlie ei vielä osaa aavistaa, että rankat ajat ovat vasta edessä päin, mutta toivottavasti pojan ei tarvitse jäädä kärvistelemään tarhalle vaan oma koti löytyisi pian.

Viipurin koirat - Charlie 9.11.2016

Viipurin koirat - Charlie 29.9.2016

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.