Shurik
Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 2/2016
30.6.2016
Shurik sai kodin Helsingistä.
13.6.2016
Ikävästä menneisyydestään huolimatta Shurik on sellainen ilopilleri ja vipeltäjä, että poika nostaa hymyn kenen tahansa kasvoille!
Pentukatras Shakira, Shanel, Shanti, Sheri, Shik, Shurik ja Shaman päätyivät alkuvuodesta Olgan luokse. Pennut olivat syntyneet ulos keskelle Viipuria ja tulevaisuus olisi voinut olla toisenlainen ellei Olga olisi rientänyt niiden avuksi. Iloiset pikku natiaiset ovat kasvaneet nyt siihen ikään, että ne ovat valmiita valloittamaan itselleen oman perheen Suomesta!
Aivan kuin elämän alkutaival ei olisi ollut jo tarpeeksi ankea, oli Shurik murtanut jalkansa ennen Olgalle joutumistaan. Jalka kipsattiin ja se on nyt parantunut - ja meno on sen mukaista. Shurik ei anna kurjan menneisyyden haitata, sillä mikäs sen parempaa kuin kirmata kesällä kavereiden kanssa ulkona ja nauttia silloin tällöin käyvistä vieraista ja herkuista. Oma koti ja ihminen on kuitenkin se, mistä Shurik-poikakin haaveilee. Shurik on reipas, sosiaalinen ja kovin ihmisrakas pentu, joten toivottavasti sen ei tarvitsisi kauaa sellaista odotella.
Shurik on tottunut elämään Olgan ulkoaitauksessa kymmenien muiden koirien parissa. Vaikka se on reipas pentu, voi sopeutuminen uuteen kotiin viedä aikaa ja alkuun monet uudet asiat voivat olla pelottavia. Vilkas ja energinen pentu tarvitsee myös mielekästä puuhaa ja riittävästi ulkoilua, jotta huonekalut ja muu kodin irtaimisto saa olla rauhassa. Peruskoulutustakaan ei sovi unohtaa, jotta yhteiselo olisi mukavaa ja sujuvaa kaikille.
Shurikista kasvaa aikuisena keskikokoinen poika ja sopivan kodin löydyttyä se on valmis matkustamaan Suomeen vaikka samantien!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.