Siia
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 9/2015
26.5.2016
Siian kuulumisia omasta kodista:
”Siia on reipastunut todella paljon ihan muutamassa viikossa. Siia tuli meille 4.5.2016 vajaan 8 kk ikäisenä. Siia oli tosi arka ja pelokas, nukkui ensimmäisen yön eteisessä eikä liikkunut mihinkään. Mutta jo seuraavana päivänä Siia siirtyi makuuhuoneeseen omalle paikalleen ja kurkisteli makuuhuoneesta muihin huoneisiin uteliaana.
Siia piti myös kantaa ulos, mutta ei tosiaan enää, nyt neiti lähtisi kaikkien mukaan, on innokas ulkoilija. Käymme jo pitkillä lenkeillä ja koirapuistossakin ollaan käyty tervehtimässä muita koiria. Hihnassa kulkeminenkin sujuu jo hienosti.
Mökillä (joka on saaressa) Siia on vähän ärhennellyt vieraille, mutta sekin johtuu ihan omasta epävarmuudesta. Saaressa voi kuitenkin juosta vapaana niin pitää sitten välillä käydä mudassa kaivamassa ja näky on sen mukainen.
Kotona neiti keppostelee jo, varsinkin kenkien kantelu on mukavaa. Mutta yksin ollessaan ei Siia ole tuhonnut mitään, taitaa vaan nukkua. Kotona seuraa isäntäänsä joka paikkaan ja välillä hyppää syliinkin rapsuteltavaksi. Luottamus on jo perheenjäseniin saatu luotua ja onkin meillä kaikkien rakas ilopilleri. Olemme niin onnellisia ihanasta Siiasta."
4.5.2016
Siia muutti omaan kotiin Espooseen.
8.2.2015
Siia on kaunis ja ystävällinen tyttö, joka kuitenkin vielä hiukan ujostelee vieraita. Siia on vasta äskettäin joutunut kodittomaksi.
Irinan tarhalla isossa pentutalossa riittää vilskettä. Reippaimmat pennut pomppivat ympärillä kisaten tarhavieraiden huomiosta, mutta ihan kaikki eivät rohkene tulla meitä tervehtimään. Lämmin ja turvallinen koppi on ujompien pentujen turvapaikka, josta ne käyvät vuorotellen oviaukossa kurkkimassa: mitä täällä tapahtuu? Kopissa Siia nojaa tiiviisti muihin pentuihin, mutta antaa käsitellä ja silittää itseään vaikka kovasti jännittääkin. Sylissä tyttö pähyilee ympärilleen hiukan huolestunut ilme kasvoillaan.
Mitä nopeammin Siia pääsee pois tarhalta, sen parempi. Iso koiratarha voi olla pienelle pennulle pelottava paikka ja Siia tuntuukin olevan vielä hämillään uudesta ympäristöstä. Vaikka Siia on toistaiseksi ujonpuoleinen tyttö, voi ympäristönvaihdos sekä turvallinen ja rakastava ilmapiiri saada huolestuneet otsarypyt katoamaan nopeastikin. Uuden omistajan on kuitenkin varattava aikaa ja kärsivällisyyttä Siian sopeuttamiseen, sillä monet asiat ovat sille varmasti vielä jännittäviä ja uusia. Siia haluaa kovasti uskoa, että tarhaelo on vain lyhyt välietappi ja suuri onni eli oma koti on jo nurkan takana!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.