Untamo

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 7/2016

16.12.2016
Untamo ei enää palele tarhalla vaan muutti omaan kotiin Järvenpäähän.

12.11.2016
Mahtaako oikeita sanojakaan löytyä tätä liikuttavaa koirapoikaa kuvailemaan. Untamo on mitä ihastuttavin pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä suurella sydämellä.

Untamo päätyi loppusyksystä Irinan luokse sisarustensa kanssa. Valitettavasti sisarukset menehtyivät, mutta Untamosta löytyi sitkeää selviytyjä-ainesta. Vahvistunut Untamo pääseekin vihdoin etsimään arvoistaan ja rakastavaa loppuelämän kotia Suomesta.

Untamo on peräisin Viipurin piiriin kuuluvalta Svetogorskin alueelta. Svetogorskin alueella painitaan hankalan irtokoiratilanteen kanssa, ja siellä tehdään myös pienemmille pennuille varhaisia kastrointeja ja sterilointeja.

Untamo asustaa tällä hetkellä Irinan kotipihalla olevassa pihamökissä, mutta siirtynee pian tarhalle pentuaitaukseen muiden pentujen pariin. Untamo on hyvin ihmisrakas, reipas ja iloinen pentu, jota jäisi mielellään rapsuttelemaan ja hellimään koko päiväksi. Tai vaihtoehtoisesti Untamon tekisi mieli napata mukaan Suomeen jo samantien. Mutta Untamon on odotettava, kunnes sille löytyy sopiva ihminen ja koti. Toivottavasti odotuksesta ei tule pitkä, sillä ankara ja pitkä talvi on vasta alkanut.

Untamolla tuskin on kokemusta kotikoiran elämästä, joten kaikki asiat hihnakävelystä sisäsiisteyteen ja yksin olemiseen on opeteltava alusta alkaen. Kärsivällisyydellä ja positiivisella vahvistamisella päästään varmasti pitkälle. Untamo haluaisi ennen kaikkea löytää ihmisen, joka ymmärtää koiraystävään sitoutumisen merkityksen eikä nosta käsiä pystyyn heti ensimmäisten vastoinkäymisten edessä. Untamosta saa varmasti uskollisen tosiystävän loppuelämäksi - saahan Untamo sinustakin sellaisen?

Viipurin koirat - Untamo 16.11.2016

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.