Sonja
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 2014
14.10.2016
Sonjasta tuli helsinkiläinen!
2.3.2016
Sonja on lempeä ja rauhallinen tyttö, joka pelastettiin pentuineen loppuvuodesta Olgan luokse. Pennut ovat jo Suomessa, onko seuraavaksi Sonja-äidin vuoro?
Kuulemamme mukaan Sonja hylättiin tylysti oman onnensa nojaan, kun omistaja huomasi sen olevan tiineenä. Koiraperhe asui ulkona ja jotkut paikalliset ihmiset ruokkivat niitä. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun tieto avun tarpeessa olevasta koiraperheestä saavutti Olgan ja niinpä koko porukka matkasi pian Olgan luokse suojaan. Sonjan pennut ovat nimeltään Mitja, Malish, Marat, Misha, Mulat, Markis ja Musja.
Sonja on rauhallinen ja hyvin ystävällinen tyttö, jonka lempeät silmät kiittävät nöyrästi kaikesta saadusta huomiosta. Mainion luonteen lisäksi Sonja on myös todellinen kaunotar, joka hassuine korvineen ja vinoine silmineen lumoaa tarhakävijän kuin tarhakävijän hetkessä. Sonja olisikin jo ihan valmiina valloittamaan uuden perheensä, kunhan sellainen vain ensin jostain löytyisi. Kotikoiran perustaidot eivät välttämättä ole Sonjalle ihan uusia asioita, mutta siihenkin on varauduttava, että esimerkiksi sisäsiisteys ja yksin oleminen vaativatkin alkuun harjoittelua.
Mikäli olet haaveillut aikuisesta koiraystävästä pidempään, saat Sonjasta takuulla upean ja uskollisen ystävän loppuelämäksi. Missä piilottelee tytön oma ihminen - nyt olisi aika ilmoittautua!
Viipurin koirat - Sonja 2.10.2016
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.