Melina
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 5/2016
29.9.2016
Iloinen Melina sai kodin Kotkasta.
23.8.2016
Melina on kaunis ja suloinen parrakas neito, joka rakastaa ihmisiä. Melina hylättiin tarhalle yhdessä veljensä Marlonin kanssa.
Eräänä kesäisenä aamuna tarhan työntekijöitä odotti ikävä yllätys - kaksi pientä partasuuta oli hylätty yön aikana tarhan portin eteen. Sisarukset Marlon ja Melina ovat onneksi kuitenkin reippaita ja iloisia pentuja, jotka eivät tunnu olevan moksiskaan vaikka joutuivatkin isolle koiratarhalle. Syksy lähenee ja kylmät ilmat sen myötä. Sisarusten toiveissa onkin oma lämmin ja rakastava koti - mitä nopeammin sen parempi!
Pieni ja soma Melina kurkottelee pentulauman joukosta josko pääsisi näkemämään edes vilahduksen ihmisistä. Vaikka isommat pennut innostuksissaan tuppaavatkin pienemmän Melinan helposti jyräämään, ei tyttö pienistä hätkähdä vaan säntää sopivasta raosta hakemaan rapsutuksia ja huomiota. Kevyt Melina nousee vaivattomasti syliin ja vaikka siinä vähän ihmeissään ollaankin, todetaan syli aika mukavaksi paikaksi. Melina vaikuttaa reippaalta, sosiaaliselta ja ihanalta pennulta, kunpa sopiva koti löytyisi nopeasti.
Pentujen vanhemmista ei ole tietoa, mutta ulkonäöstä päätellen jotain terrierityyppistä verta saattaa niiden geeneissä virrata. Kooltaan Marlon ja Melina ovat suht siroja, joten mitään jättejä niistä tuskin kasvaa. Vaikka mitään 30-kiloista kaveria ei Melinasta kasvakaan, vaatii energinen pentu tekemistä ja liikuntaa eikä varmasti tyydy vain kotisohvalla makoiluun.
Ihmisrakas Melina on varmasti saanut olla ihmisten kanssa paljon tekemisissä, mutta uudessa ympäristössä ja elämässä tulee vastaan vielä paljon jännittäviä ja uusia juttuja joihin täytyy olla valmis tyttöä sopeuttamaan. Melina ei halua enää kertaakaan joutua kodittomaksi, joten harkitsethan huolella onhan elämässäsi tilaa tytölle ainakin seuraavat 10 vuotta. Mikäli olet varma päätöksestäsi, Melina odottaa Viipurissa iloisia uutisia!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.