Rada

Sukupuoli: narttu
Koko: 
Syntymäaika: 9/2015

2.3.2016
Rada on kotona.

24.1.2016
Tykkäätkö muhkummasta? Jos vastasit kyllä, Rada saattaa olla sinulle sopiva koirakaveri.

Rada ja sen kolme siskoa ja veli löytyivät metsästä emonsa kanssa. Olivatko ne syntyneet kuusen alle vai oliko joku hylännyt koiraperheen vasta myöhemmin – sitä emme tiedä. Joka tapauksessa pennut palelivat ulkona pitkälle syksyyn ennen kuin niitä huomattiin ja ne pelastettiin Olgan tarhalle vasta talven tultua. Vajaan parin kuukauden jälkeen koko sisarusparvi muutti Olgan tarhalta suomalaisiin sijaiskoteihin. Nyt Rada odottaa sopivia kotiehdokkaita Vihdissä.

Rada on pentueesta suurikokoisin ja sen mitat ovat 4 kuukauden iässä 15 kg/48 cm. Muutkaan pennut - Roza, Riika, Rona, Roi - eivät Radalle kovin paljoa koossa häviä ja voisikin päätellä, että niistä kasvaa aikuisina keskikokoista suurempia, tai ainakin suhteellisen vantteria. Pentujen isästä ei ole tietoa, mutta emon ulkonäöstä voi valokuvien perusteella arvuutella, että sen perimässä saattaa olla tiibetinmastiffia. Se on kuitenkin kooltaan huomattavasti matalampi, jopa alle 50-senttinen. Mahdollisen laumanvartijaperimän vuoksi näille sisaruksille etsitään varmuuden vuoksi koteja, jotka pärjäävät niiden kanssa siinäkin tapauksessa, että ne päättävät isoiksi kasvettuaan alkaa vartioida pihaa ja perhettään, eivätkä toivota vieraita noin vain tervetulleiksi. Koska rotutaustaa ja taipumuksia voidaan kuitenkin vain arvailla, saattaa toisaalta yhtä hyvin käydä niin, etteivät nämä sisarukset vahtikoiriksi ryhdykään. Emme kuitenkaan sijoita näitä pentuja kerrostaloon emmekä ensimmäisiksi koiriksi.

Rada on kotihoitajan mukaan fiksu tyttö, jolla on sopivasti omaa tahtoa ja joka suhtautuu ihmisiin luottamuksella. Rada ei enää halua joutua hylätyksi eikä värjötellä ulkona vaan etsii sitoutunutta kotia, joka panostaa sen hyvinvointiin ja huolehtii sen kasvatuksesta positiivisella ja oikeamielisellä tavalla.

Viipurin koirat - Rada 20.12.2015