Lala

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 11/2015

19.3.2016
Lala löysi kodin Turusta.

2.3.2016
Suloinen Lala on iloinen touhuttaja, joka rakastaa ihmisseuraa. Pikkuinen Lala löytyi sisaruksineen ja emoineen talvella ulkoa.

Lala, sen sisarukset Lotus, Lucas, Leo, Lulu ja Lada sekä emo Dasha, pelastettiin Pietarista loppuvuodesta. Koiraperhe asui teollisuusalueella. Emokoiran nisät olivat paleltumisen vuoksi ärtyneet ja se lakkasi imettämästä noin neliviikkoisia pentujaan. Paikallisille eläinsuojelijoille tuli kiire järjestää hoitopaikka, kun joku tiesi kertoa, että kuuden sisaruksen pentue oli kuolemassa nälkään. Olga tarjosi apua ja koko perhe muutti muutaman päivän kuluttua Olgan suojiin.

Lala on monen sisaruksensa tavoin reipas ja sosiaalinen pentu, joka mennä sipsuttaa iloisesti tervehtimässä tarhavieraita. Tuntemattomat ihmiset ei Lalaa säikytä, päinvastoin. Tyttö tuntuu olevan sitä mieltä, että ihanaa, kun rapsuttelijoita kerrankin riittää. Sylissä oleminen sen sijaan onkin vähän jännää touhua, joten ainakaan liiasta sylittelystä pikku-Lala tuskin on elämässään joutunut kärsimään. Toivottavasti asia korjaantuisi kuitenkin pian, ja jossain odottaisi Lalaa ihan ikioma syli täynnä rakkautta.

Emokoira Dasha on keskikokoinen, reipas ja sydämellinen tyttö, joten jos pennut seuraavat äitinsä tassun jälkiä, kasvaa niistäkin yhtä ihmisrakkaita ja mukavia koirakavereita. Mustat koirat eivät ole venäläisten suurimpia suosikkeja, joten ainoa mahdollisuus Lalalle on oma koti Suomesta. Lala etsii ihmistä, joka on valmis sitoutumaan tyttöön koko sen loppuelämäksi ja opettamaan sille kärsivällisesti kuinka hieno koirakansalainen käyttäytyy. Pikku Lala on valmis sulattamaan sydämiä, oletko Sinä valmis?

Viipurin koirat - Lala 27.2.2016

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.