Lada
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 11/2015
30.5.2016
Lada muutti omaan kotiin Mäntyharjulle.
11.5.2016
Iloinen Lada on kolmisen viikkoa opetellut citykoiran elämää. Moni taito onkin jo hyvin hallussa! Ladaa pääsee tapaamaan Helsingissä.
Ihana pikku-Lada (henkisesti, ei enää niinkään fyysisesti) muutti tarhalta kertaheitolla keskelle Helsinkiä ja on kolmisen viikkoa opetellut citykoiran elämää. Kaikki oli, ja moni asia tietysti on edelleen, uutta ja ihmeellistä, mutta onneksi Ladalla on mitä kultaisin luonne: iloinen ja höynä, mutta hirmuisen kiltti ja hellä! Eniten kärsivällisyyttä on tarvittu pelottavien asioiden kohtaamiseen, koska niin moni asia on niin jännä!
Ladan käsittely on helppoa ja oman perheen jäsenten hellimisestä ei meinaa saada tarpeekseen, mutta vieraista ihmisistä Lada ei automaattisesti jaksa kiinnostua. Monet jopa vähän pelottavat, jos tulevat noin vain ihan lähelle. Ohi vilistäviin ihmisiin, koiriin, pyöräilijöihin, autoihin tai lapsiin Lada ei kiinnitä hirveästi huomiota, mikä on mahtava juttu kaupungissa. Parasta on silti, kun pääsee koirapuistoon leikkimään muiden kanssa tai jonnekin luontoon kaivamaan, uimaan, hyppimään pukkihyppyjä ja riehumaan! Luonnon lähellä olisi kiva asua.
Energiaa Ladalla on valtavasti ja hoitopaikassa on todella jouduttu miettimään sille hyödyllisiä purkautumistapoja. Koska Lada on tosi skarppi ja nopea oppimaan, hän onkin jo opetellut koko joukkoa uusia juttuja, kuten ottamaan hienosti kontaktin. Ladan kanssa ollaan hyvällä menestyksellä harjoiteltu myös mm. luoksetuloa, hihnakävelyä, istumista, makuullemenoa ja irtipäästämistä. Neitisen kanssa puuhailu on oikea ilo, koska oppiminen on niin nopeaa ja oivaltamisen näkee ihan silmissä! Temput ja leikit kiinnostavat niin paljon, että joku mukava yhteinen harrastus voisi olla ihana.
Sisäsiisteyden opettelu on myös mainiossa vauhdissa.Lada osaa jo matkustaa ratikassa ja junassa, ainakin kunhan energiat on ensin käytetty johonkin muuhun. Pikkuisen suosikkiliike on läheisen ihmisen päälle äkillisesti rojahtaminen, ja sen jälkeen pussailu ja sylissä kieriskely. Lada on täyttä kultaa!
14.4.2016
Lada jätti tarhan taakseen ja odottaa nyt omaa kotia kotihoitajan hellässä huomassa Helsingissä.
Ladan kyselyihin vastaa Jessica. Täytä ensin adoptiohakemus ja ota sitten Jessicaan yhteyttä sähköpostitse jessica.raitisoja@viipurinkoirat.fi. Tutustu ehdottomasti myös adoptio-ohjeisiin.
11.4.2016
Alun varovaisuus on kadonnut ja Ladasta on kuoriutunut reipas, iloinen ja vilkas tyttö!
Lada rakastaa ihmisiä ja tyttö meneekin aivan sekaisin onnesta, kun saa ihmisiä aitaukseensa. Jokaisen syliin olisi kiva kiivetä rapsuteltavaksi ja suukkoja antamaan. Lada on reipas ja sosiaalinen pentu, joka voisi hyvin sopeutua vilkkaammallekin alueelle.
2.3.2016
Lada on kovin kaunis pentu, jonka herkkä ja vetoava katse aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä kelle vain.
Lada, sen sisarukset Lotus, Lucas, Leo, Lala ja Lulu sekä emo Dasha, pelastettiin Pietarista loppuvuodesta. Koiraperhe asui teollisuusalueella. Emokoiran nisät olivat paleltumisen vuoksi ärtyneet ja se lakkasi imettämästä noin neliviikkoisia pentujaan. Paikallisille eläinsuojelijoille tuli kiire järjestää hoitopaikka, kun joku tiesi kertoa, että kuuden sisaruksen pentue oli kuolemassa nälkään. Olga tarjosi apua ja koko perhe muutti muutaman päivän kuluttua Olgan suojiin.
Lada istuu pentutalon portailla korvat hörössä katsellen tarhavieraiden saapumista. Se ei ole kuitenkaan ihan varma, mitkä on vieraiden aikeet, joten samantien luokse Lada ei tohdi vielä juosta. Vieraiden puuhastelu vieressä ei kuitenkaan niin jännittävää ole, etteikö samalla voisi touhuta omiaan lumikasojen keskellä muiden pentujen kanssa. Namien voimalla Lada kuitenkin rohkaistuu ja tulee rapsuteltavaksi. Sylissä oleminen saa tytön vähän mietteliääksi, mutta rauhallisena Lada siinä istuu niin kauan kuin sitä jaksetaan vain kannatella.
Emokoira Dasha on keskikokoinen, reipas ja sydämellinen tyttö, joten jos pennut seuraavat äitinsä tassun jälkiä, kasvaa niistäkin yhtä ihmisrakkaita ja mukavia koirakavereita. Lada toivoisi löytävänsä ihmisen, jolta saisi paljon tukea ja rohkaisua, jos uudet asiat vielä tyttöä jännittävät. Kotikoiran elämästä Lada on saanut tähän saakka vain haaveilla, joten monia taitoja täytyy lähteä opettelemaan alusta alkaen. Turvallinen ja rakastava ympäristö saavat varmasti Ladan aavistuksen ujon ulkokuoren sulamaan, joten eiköhän pieni pentukeppostelija tule esiin jo ensimmäisten viikkojen aikana.
Viipurin koirat - Lada 27.2.2016
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.