Alina

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 12/2014

19.4.2015
Alina sai kodin Espoosta.

31.3.2015
Alina höristelee korviaan: puhuiko joku muutosta omaan kotiin? Alina on vielä ujo tyttö, mutta oma koti on silti kovasti haaveissa!

Alina ja sen sisko Aada joutuivat Irinan tarhalle koteja etsimään. Nämä kauniit tytöt ovat vielä kovin ujoja, mikä saattaa osin vielä johtua tarhalle joutumisen aiheuttamasta järkytyksestä. Onhan se joka koiralle kova paikka, kun tuttu ympäristö vaihtuu suureen koiralaumaan, ympäröivään haukkukuoroon ja vieraisiin ihmisiin.

Alina piilottelee kopissa, kun vierailemme Irinan tarhalla. Itsekseen Alina ei uskalla tulla kopista ulos, mutta kuvaamista varten tyttö on kopista otettava syliin ja vähän tutustumaan. Alina antaa kiltisti ottaa syliin ja siinä se napottaa rauhallisesti kuvaamisen ajan, vaikka tilanne onkin sille hurjan jännittävä. Toivottavasti Alina kuuluu kuitenkin niihin pentuihin, jotka alkujännityksen jälkeen sopeutuvat tarhaelämään ja uskaltautuvat muun pentulauman mukana tutustua myös uusiin ihmisiin.

Alinasta kasvaa aikuisena ainakin keskikokoinen tyttö. Vaikka uskomme kovasti, että Alina tulee nykytilanteesta vielä selvästi reipastumaan, tulee uuden omistajan silti ymmärtää se, että ujolla pennulla voi mennä aikansa tottua uuteen paikkaan ja ihmisiin. Ihanteellista tietysti olisi, että Alina pääsisi jo pian harjoittelemaan reipastumista kotioloissa. Aivan keskikaupungin vilskeeseen Alina ei halua muuttaa ja toivottavaa olisi myös, että kodissa olisi reipas koirakaveri näyttämässä mallia.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.