Jaava
SUOMESSA
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 7/2015
30.12.2015
Onnekas Jaava löysi oman kodin Luumäeltä.
17.12.2015
Jaavaa onnisti ja se pääsi ennen pakkasia Suomeen hoitoon. Jaava odottelee kotiehdokkaita Varkaudessa.
4.12.2015
Jaava on suloinen tyttö. Se rakastaa kovasti ihmisiä, vaikka hetkittäin vähän ujostelua voikin näkyä. Jaava haluaisi pian omaan kotiin karistamaan loputkin pienet ujostelut!
Jaava ja sen sisarukset Jaspis, Janne, Jake ja Jade sekä emo Sessa joutuivat hylätyksi syksyllä, niillä main kun pennut olivat vieroitusiässä. Ehkäpä omistaja oli kyllästynyt vilkkaisiin pentuihin ja heitti pihalle paitsi pennut, myös niiden kiltin Sessa-emon. Onneksi Irina kutsuttiin apuun ja koko porukka pääsi tarhalle odottamaan uusia koteja.
Jaava on iloinen ja sympaattinen tyttö. Sen häntä vispaa tuhatta ja sataa, kun aitaukseen astuu. Aiemmin Jaava halusi heti kiivetä syliin eikä arkaillut mitään eikä ketään. Ajan kuluminen tarhalla on kuitenkin tuonut pientä varovaisuutta Jaavan käytökseen. Se selvästi on aivan yhtä ihastuksissaan ihmisistä kuin ennenkin, mutta ajoittan sen rohkeus vähän karisee ja pientä ujostelua on näkyvissä. Silti Jaava juoksee aina vastaan kaikkia tulijoita, ja kunhan tytön kaappaa syliin, on siinä selvästi tyytyväinen ja iloinen hännänheiluttaja.
Jaava haluaisi jo pikaisesti omaan kotiin, jotta se pääsisi huomaamaan, että elämä on täynnä kaikkea kivaa ja mielenkiintoista. Jaava on selvästi kovin utelias tyttö, joten pienellä rohkaisulla siitä kasvaa vielä reipas ja avoin koirakaveri.
Pentueen emo Sessa on sirohko keskikokoinen tyttö, joten voisi olettaa, ettei pennuistakaan kasva ihan jättiläisiä. Toki voi olla, että ne ylittävät silti emonsa koon aikuisina, koska isästä ei ole tietoa. Sessa on luonteeltaan hyvin sosiaalinen ja avoin koira, ja myös kaikkien pentujen luonne vaikuttaa yhtä mutkattomalta ja iloiselta.
Viipurin koirat - Jaava 28.11.2015
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.