Bea
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 8/2014
7.2.2015
Bea löysi kodin.
30.11.2014
Bea on pohdiskelevan oloinen kaunokainen. Varovaisesti Bea tulee tutustumaan, mutta antaa riehakkaampien pentujen viedä suurimman huomion. Bea reipastuu varmasti äkkiä, kunhan pääsisi tarhalta omaan kotiin.
Bea on loppukesän pentuja. Jostain syystä Bea hylättiin karusti Irinan tarhalle odottamaan, että jonkun sydän heltyisi ja Bea saisi kutsun omaan, lopulliseen kotiin.
Bea on vielä vähän varovainen tyttö, mutta mikään krooninen arkajalka Bea ei kuitenkaan ole. Bea taitaa enemmin olla sitä mieltä, että antaa vilkkaampien pentujen hoitaa riekkuminen, hän ehtii hakea huomiota myöhemminkin.
Bea on vielä hyvin rauhallinen pentu, mutta kotiin päästyään Bea todennäköisesti vapautuu ja muuttuu normaalin vilkkaaksi pennuksi. Beasta kasvaa keskikokoinen tyttö, ja ulkonäön perusteella voisi veikata, että Beassa on isompikin määrä saksanpaimenkoiran geenejä. Ihan sohvaperunaksi Bea ei siis halua, vaan aktiivinen koiraihminen olisi Bean unelmaomistaja!
Viipurin koirat - Bea 27.12.2014
Viipurin koirat - Bea
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.