Taru

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm, 17 kg)
Syntymäaika: 8/2013

24.11.2015
Tarun odotus päättyi ja suloinen Taru muutti omaan kotiin Turkuun!

2.10.2015
Tarusta on varttunut elämäniloinen ja sosiaalinen nuorineiti, joka etsii koirakaverilla varustettua kotia! Taru odottelee sitä Nastolassa.

Taru on 2-vuotias sirpakka koiraneiti. Taru pääsi pentuna pakkasia pakoon Suomeen kotihoitoon, josta tyttö muutamia kuukausia myöhemmin muutti uuteen kotiinsa. Tarun omistaja joutui kuitenkin tänä kesänä luopumaan Tarusta, joten tällä hetkellä tyttö on kotihoidossa Nastolassa odottamassa loppuelämän kodin löytymistä.

Tarhalta Suomeen muuttaessaan oli Taru arka pieni ressukka, josta on iloksemme kasvanut ihastuttava ja touhukas nuorineiti. Taru painaa noin 17 kg ja on ruumiinrakenteeltaan on hoikka ja sporttinen. Metsässä samoilu, pellolla kirmaaminen, koirapuistossa telmiminen ja kaikenlainen reipashenkinen puuhastelu on energisen tytön mielipuuhaa.

Taru on sosiaalisesti tahdikas ja nauttii silminnähden toisten koirien seurasta. Sille toivotaankin kotia jossa olisi koirakaveri. Uusiin ihmisiin Taru tekee tuttavuutta varovaisesti ja mielummin aluksi etäämpää tarkkaillen. Tutuksi tulleiden ihmisten seurassa Taru on vapautunut, leikkimieliselle tuulelle sattuessaan jopa riehakas.  Uudet asiat ja tilanteet vaativat välillä varovaista tutkailua ja arviointia, mutta ennen pitkää uteliaisuus voittaa ja nykyisessä hoitopaikassa Taru onkin se joka antaa tukea ja turvaa aremmille koirille! Lempeä ja turvallinen ihminen rinnallaan Tarun ujous väistyy ja uteliaisuus ja elämänilo voittavat. Tarun luonnetta voisi kuvailla adjektiiveilla positiivinen, energinen, leikkisä, pehmeä, herkkä.

Vaikka ulkoiluun ja harrasteluun virtaa riittää vaikka kuinka, osaa Taru kotosalla olla rauhallinen ja lepäillä. Taru on varsin näppärän kokoinen, ja esimerkiksi automatkailu ja julkisessa liikenteessä matkustaminen ovat Tarulle tuttua puuhaa.

 

9.5.2014
Taru pääsi omaan kotiin.

18.2.2014
Touhukas ja rohkaistunut Taru odottaa oma kotia Espoossa.

Taru on rohkaistunut kotihoidossa todella paljon, eikä kotihoitaja enää luonnehtisi tyttöstä mitenkään araksi, korkeintaan varovaiseksi. Taru pitää ihmisistä ja toisista koirista todella paljon. Taru etsiikin kotia, jossa sillä olisi koirakaveri, vaikka on Taru harjoitellut elämää yksinäänkin. Hetken tuumailtuaan uutta tilannetta se soputuu muutoksiin nopeasti. Taru osaa kulkea tomerana hihnassa, on testaillut autoilua ja nauttii pitkistä lenkeistä, myös mattojen rullalle juokseminen on mukavaa puuhaa. Taru on myös oppinut sisäsiistiksi. Taru kaunis sporttityttö, jonka arvellaan jäävän pienehköksi, noin 15 kiloiseksi koipeliiniksi.

Viipurin koirat - Taru kotihoidossa

27.1.2014
Tarun kotihoitaja kertoo:
"Taru oli kotihoitopaikkaan saapuessaan tolaltaan pitkän matkan rasituksista ja sydänjuuriaan myöten kauhuissaan. Muutamassa päivässä se on kotiutunut jo hyvin ja esiin on päässyt touhukas ja leikkisä puoli. Perheen muut koirat ovat Tarun idoleita ja niiden perässä se kipittääkin kaikkialle ja silmä tarkkana seuraa niiden puuhia. Taru kaipaisi kovasti kaveria telmimään kanssaan, toistaiseksi seniorikoirat eivät ole Tarun sinnikkäisiin leikkikutsuihin lämmenneet. Ihmiset ujostuttavat Tarua vielä, mutta rohkeutta kertyy lisää päivä päivältä. Ulkona Taru menee jo reippaasti häntä pystyssä ja energiaa riittää vaikka miten pitkiin lenkkeihin. Vaikuttaisi siltä että Taru ei kovin suureksi kasva, hoitotäti veikkaisi tulevaksi aikuispainoksi 15kg,  maksimissaan 20kg."

Tarun kyselyihin vastaa Maija, maija.viipurinkoirat(at)gmail.com. Täytä adoptiohakemus ja ota sen jälkeen itse yhteyttä koiravaraajaan. Tutustu ensin adoptio-ohjeisiin.

10.11.2013
Taru on kovin utelias, mutta vielä vähän ujo tyttö. Taru haaveilee pääsevänsä pian omaan kotiin reipastumaan ja ihmettelemään maailmaa!

Taru ja sen sisarukset oli hylätty Irinan tarhalle. Pentujen turkit ovat upean kiiltävät, joten aivan huonolla hoidolla ne eivät liene olleet ennen tarhalle joutumista. Tarhan kova meteli ja jatkuvasti ympärillä vaihtuvat ihmiset kuitenkin hämmentävät sisarusparvea niin, että syliin ottaminen ja muu koskettaminen vielä jännittää kovasti.

Taru on sisarusparven uteliaimpia pentuja. Se on jatkuvasti kurkkimassa pentutalon ovella ja odottamassa herkkuja ja ihmisseuraakin. Ovella ollessa Tarua saa vähän silitellä kuonosta, ja kaikki herkut Taru hakee käsistä suurella innolla. Kun menin pentutalon lattialle istumaan, kipitti Taru muiden pentujen kanssa koppiin piiloon. Hyvin äkkiä se kuitenkin tuli sieltä uteliaana tutkimaan, että kuka sinne taloon oikein tulikaan. Taru nuoli sormeni puhtaaksi herkkujen jäämistä tarkkaan, ja muutenkin nuuski käteni ja jalkani tarkkaan läpi. Silitykset olivat kuitenkin vielä liian jännittävä juttu.

Kun kömmin pentujen perässä koppiin sisälle ja otin Tarun syliin, oli tyttö hyvin jännittynyt, mutta antoi kuitenkin ottaa kiltisti syliin. Taru etsiikin sellaista omistajaa, joka ymmärtää aluksi hieman arkaa pentua ja jaksaa totuttaa sitä rauhallisesti uusiin asioihin ja tilanteisiin. Taru toivoo tällaisen ihanan ihmisen löytyvän pian, sillä mitä pikemmin tyttö pääsee kotiinsa, sitä nopeampaa tulee sopeutuminen ja uuden oppiminen olemaan. Taru on valmis matkustamaan Suomeen joulukuun alun jälkeen.

Viipurin koirat - Einari, Torsti, Taru

Viipurin koirat - Taru

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.