Pörri

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 11/2014

29.3.2015
Pörri matkusti omaan kotiin.

26.2.2015
Pörri on kuin pieni sudenpentu: reipas ja kaunis harmaaturkki, aina valmiina uusiin seikkailuihin!

Pörri ja veljensä Valle joutuivat jo varsin pieninä Irinan tarhalle. Nyt pennut ovat varttuneet siihen ikään, että rokotukset on annettu ja matkalippua Suomeen voidaan alkaa varailla. Kunpa näiden harmaaturkkien ei tarvitsisi kauaa kutsua odotella!

Pörri on varsin kiinnostunut ihmisistä. Kun vilkaisee jalkoihinsa, huomaa lähes joka kerta jalkojen vieressä vähän totisena istuvan koiranpennun. Kauniit silmät katsovat silmiin ja kysyvä katse porautuu sydämeen: vielä en saa kertoa Pörrille, että sille olisi oma koti odottamassa.

Vielä Pörri vaikuttaa hyvin rauhalliselta pennulta. Sitä voi pitää vähän huomaamattomana, sillä Pörri ei säntäile hakemassa huomiota tai nappaa housunpuntista ja aloita riehumista. Pörri antaa itsestään vähän ikäänsä vanhemman vaikutelman, vaikka ihan varmasti Pörristäkin kuoriutuu vielä vauhdikas pentu, kunhan se pääsee omaan kotiin ja oman ihmisen huomion keskipisteeksi.

Pörri vaikuttaa varsin luottavaiselta ja sosiaaliselta pennulta. Jos olet harkinnut koiralle kodin tarjoamisen hyvät ja huonot puolet niin moneen kertaan, ettei mikään saa sinua enää pyörtämään päätöstäsi, ja olet varma että päätös pysyy myös seuraavat kymmenen vuotta, odottaa Pörri hakemustasi!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.